Posts Tagged ‘Lahti’

Bloggaajan paluu.. :)

Tiistai, Kesäkuu 8th, 2010

Terrrrrrrrve!

Pahoittelen, että viime blogimerkinnästä on kauan, mutta ette uskokaan kuinka kiire allekirjoittaneella on ollut levynjulkaisun jälkeen. En edes tiedä, mistä aloittaa! Aloitetaan nyt vaikkapa hienosta levyjulkkari-illasta, 22.5. 2010.

Julkkareiden juliste

Julkkareiden juliste

Repullinen Hiittiä – julkaisukeikalle oli mulla alusta asti yksi ainoa vaihtoehto, mihin bileet halusin. Se löytyy osoitteesta Hämeenkatu 16, Lahdesta. Tänä päivänä paikassa toimii (ainakin vielä tätä kirjoittaessani) yökerho Love Hotel, mutta kyseisessä osoitteessa olen käynyt alaikäisenä paikassa nimeltä Club 16, sen jälkeen yökerhoissa Lemon, Domino ja niin monta vuotta legendaarisessa Nightclub Divassa, joka toimi 5th Element -porukkani ”olohuoneena” ja ponnistuslautana yökerhokeikoille. Siellä me räppärinalut tapeltiin rokkareiden ja motoristien kanssa, dokailtiin, pokailtiin ja mokailtiin – ja ennenkaikkea pidettiin hauskaa – niin monen monituista kertaa, että vaikka muisti olisikin mennyt, muistoja on silti niin monta rakasta, että levyni viimein tullessa ympyrä oli pakko sulkea juurikin tässä osoitteessa!

Ilta olikin sitten täysin odotuksien veroinen, ellei enemmänkin. Love Hoteliin oli ahtautunut reilut 800 räpinnälkäistä ihmistä, enkä usko koskaan nähneeni yhtä montaa hymyilevää rakasta ystävääni lavalta. Käytännössä kaikki ystäväni olivat paikalla ja sadoittain muita diggareita. Myönnän keikan jännittäneen kovasti, mutta mentiin Meissin ja Kometin kanssa pää edellä heittäytyen tilanteeseen ja rokattiin kuin huomista ei olisi! Pikkumokia toki sattui, mutta mielestäni ylsimme vähintäänkin kiitettävään suoritukseen – kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen virallinen, täyspitkä keikkamme! Meininki Lovessa oli todella kova ja lämpötila ja kosteusprosentti nousi tasolle, jolla jokaikinen tyyppi klubilla oli läpimärkä, puhelimia hajosi kosteusvaurioiden vuoksi ja itsekin meinasin pari kertaa pökrätä lavalle..huhhuh..

Itse keikka koostui ihan paria biisiä vaille koko Repullinen Hiittiä-levyn biisilistasta ja lisämausteeksi vedimme Cheekin ja TS:n kanssa myös jengin iloksi pari Herrasmiesliiga-klassikkoa! ”Omien poikien” lisäksi lavalla vierailivat Illi, Jontte Valosaari ja Tasis. Homma huipentui, kun Rähinä-boss Andun johdolla jaoimme lavalta janoiselle jengille kuplivaa ja meininki oli vähintäänkin kohdillaan! Ilta oli meikämannelle todella tärkeä ja tunteellinen, haluan vielä kiittää kaikkia mukanaolleita ikimuistoisista pirskeistä! Alla pari livekuvaa touhuista:

DSC_5590

DSC_5593

DSC_5594

DSC_5616

Julkkarimeininki oli kova kuin ”sittarissa aikoinaan”, mutta infoanpa vielä vähän jutuista itse levyn tiimoilta. Levy on siis todellakin ulkona – ja TOIVOTTAVASTI mahdollisimman monen lukijan hallussa! Julkaisimme myös levyltä jo toisen singlen, jonka moni jo arvasikin – kyseessä on kesähitti silmäkulmassa tehty Kuka Hän On, jonka kansikuva on tässä:

Brädi - Kuka Hän On -kansi

Brädi - Kuka Hän On -kansi

Muutama tärkeä juttu singleen liittyen infoksenne:

- Ostohommat: Jos haluat ostaa sinkun haltuun, suosittelen iTunesia, mutta toki singlen saa muistakin digikaupoista, kuten ykkössinkunkin. iTunes-linkki TÄSSÄ

- Kuunteluhommat: Spotify-kuuntelulinkki TÄSSÄ

- KESÄHITTIHOMMAT!!!! : Kuka Hän On on ehdolla The Voicen vuosittaisessa kesähittiäänestyksessä ja voin kertoa, että mulle olisi todella, todella tärkeää voittaa tänä vuonna. Joka päivä olisi tärkeää käydä äänestämässä biisiä TÄÄLLÄ!

..ja tietysti, toivon suuresti, että olette hakeneet, tai haette, ihan sen fyysisen albumin hienoine kuvineen, lyriikoineen ja kiitoksineen kaupasta, mutta jos olette digi-ihmisiä, koko albumin voi ostaa edelleenkin myös digitaalisena. iTunes-linkki koko albumiin on TÄSSÄ.

KIITOS TUESTA!

Mitähän vielä..hmm..keikkahommat pyörivät kivasti, niin soolona, kuin Cheekinkin kanssa, tulee huikea kesä. Olen myös ehtinyt jo laittaa kynää uudelleen paperille! Tekaisin säkeistön hyvän uuden bändin, Joustavan Moraalin, ensijulkaisulle. Biisillä vierailee lisäkseni myös Timi Lexikon. Träkin nimi on ”Lähevettä” ja meininki on kova! Kundit laittoivat homman ilmaiseksi lataukseen, Joustavan Moraalin ”P*skaa Jatsia” on ladattavissa TÄÄLLÄ!
Toinenkin kova feattipaikka on tulossa pian, siitä myöhemmin lisää. On myös työn alla upea uusi video, mutta mistä biisistä – sitä saatte arvailla!
Mutta ihmiset, nyt pitää rientää tiistaisiin kaveriporukan futispeleihin, palaan blogiin pian. Pysytte hyvin mukana ihan päivittäistasolla, jos liitytte Brädin fanpagelle Facebookissa, sinne suora osoite TÄSSÄ.

Tässä Draken ja Eminemin levyjä kuumeisesti odotellen, muutama tiukka video. Morjensta jengille!

-Brädi

DRAKE – OVER

EMINEM – NOT AFRAID

DRAKE – FIND YOUR LOVE

Pieni täsmäinfo viikon alkuun!

Maanantai, Toukokuu 10th, 2010

Morrrrjes! Brr!

Tärkeä viikko on alkanut! Kauan odotettu levy on sitten viimein kaupoissa keskiviikkona, 12.5. ja se on hienoa se! Homman ympärillä tapahtuu nyt kaikenlaista. Tässä pari tärkeää juttua tälle viikolle – julkaisun lisäksi:

TIISTAI, 11.5.

Klo. 17-18 IRC-Gallerian chat-vieraana, ”Brädi-yhteisössä”: http://irc-galleria.net/community/1601398 Chatiin osallistuneiden kesken arvotaan 10 kpl Brädin 12.5. ilmestyvää
esikoisalbumia Repullinen Hiittiä! Sinne siis puim
aan isosti, näppäimistö kuumana!

KESKIVIIKKO, 12.5.

Ekaksikin: ALBUMI KAUPOISSA!!! GO GET THAT!!! :)

Toiseksi: Vaikka levyn julkaisua juhlitaan virallisesti vasta 22.5. Lahden Love Hotelissa (tapahtuman FB-eventti TÄSSÄ), esiinnyn 4-5 biisin verran jo julkaisupäivänä, Turun Onnelassa (k-18). Ollaan mestoilla REDRAMAN kanssa, Redillä täyspitkä setti ja mulla ja pojilla tosiaan tuollainen pieni maistiainen julkaisupäivän kunniaksi…Torstai on helatorstai, joten siinähän on teille ihan bileiden paikka! Me pannaan ainakin parastamme koko posse! Tervetuloa Turkuuuuun!

PERJANTAI, 14.5.

Olen Lahden Anttilan Top Tenissä jakamassa nimmareita klo. 12.00 – 13.00. Eli sieltä uunituoreeseen plattaan omistuskirjoitusta – ja jos ei levyä vielä silloin ole hallussa, sieltä se kantsii hoitaa! Nimittäin, levyllä on tarjoushinta VAIN LAHDESSA 14,95€, muuten 16,95€! Eli halvemmalla saa ja nimmari vielä päälle – ei paha! Nähdään siellä!

Viikonloppu meneekin sitten huilatun viime viikonlopun jälkeen Cheekin mukana, vuorossa perjantaina Kiiminki ja lauantaina Laihia. Jos olette mestoilla niin ei muuta kuin kättä ilmaan!

KOVA VIIKKO – OLKAA AKTIIVISIA!

-Brädi

Sängyn pohjalta…

Tiistai, Joulukuu 1st, 2009

Prrrräp!

Kirjoittelen täältä sairasvuoteelta, jos nyt sen verran jaksaisi heilua pystyssä. Teitä tuskin kiinnostaa, mutta olen tässä pari päivää oksennellut raivoisasti ja kuume heiluu tuolla 39:n tietämissä..voin kertoa, että ei ole ihan kauhean herkku olotila. Viikonloppuna edessä tosi tärkeät keikat, ennenkaikkea Rähinä Live Nosturissa, johon soisi ukon olevan taas pelikunnossa. Pitäkää peukkuja!
Viime viikonloppuna olin vähän huonosti koneen äärellä, joten nyt vähän siitä. Perjantaina esiinnyimme vanhassa kotiluolassamme Lahdessa, Hämeenkatu 16:ssa, jossa olen ehtinyt asioimaan peräti neljän yökerhon aikana. Junnuna Club 16, sitten Domino, sitten Lemon, sitten meidän porukalle erittäin rakas Nightclub Diva ja nyt Love Hotel. Hassua kuinka aika rientää. Lahti on edelleen meidän kotikaupunkimme, vaikka itse olenkin viimeinen keikkaryhmän Lahdessa asuja, ja näin ollen lataus meillä vetää vanhassa kantapaikassa ystäville ja Lahden diggareille, oli suuri. Meidän odotuksiimme vastattiinkin upeasti, Love Hotel pullisteli 950 ihmisestä, jotka olivat ikimuistoisesti mukana. Itse lasken keikan kuluvan vuoden parhaisiin ilman muuta, vieläkin on hyvä mieli. Luvassa on videomateriaalia ja kuvia, heittelen tänne kun saan haltuun! Kiitos kaikille, jotka olivat mukana!

Lauantaina muu ryhmä jatkoi kauas Kaustisille, jossa kuulemma oli myös ollut mukavaa, itse en tähän reissuun päässyt, sillä sain kunniatehtävän. Vanha ystäväni Jukka pyysi minua toisen lapsensa kummiksi ja ristiäisiä vietettiin nyt viikonloppuna. Otin toki tehtävän vastaan ylpeänä ja keikka sai nyt jäädä ristiäisjuhlien tieltä. Saksalais-suomalaisen isän ja karibian-ranskalaisen äidin pienokainen sai nimekseen Julian – tuuheatukkainen tulokas näyttää tältä:

The Future

The Future

Tämän kaverin kasvattamisessa sitä nyt pitäisi olla apuna. Se on ainakin varma, että jos isästä ja kummisedästä on kiinni, niin koripalloharjoitukset kutsuvat heti kun on mahdollista, hehheh! Oli tosi mukava viettää päivä Julianin perheen kanssa ja saimme samalla myös tyttöystäväni kanssa tuiki tärkeää yhteistä aikaa kiireiden keskellä. Erittäin mukava viikonloppu, ikävä että maanantai toi mukanaan tämän kamalan taudin ja olon…YÄK!

Jotain musavideotahan tähän pitäisi pistää..ja olisikohan nyt sen paikka, että kehotan teitä tutustumaan herraan nimeltä Kid Daytona, jonka uusi albumi Come Fly With Me tulee päätymään meikäläisen vuoden top 10:een, kun ne tuossa vuoden lopussa tänne listaan. Tässä ensin fiilistelyä featuring Bun B (Air Born) ja sitten bileet pystyssä Kardinal Offishallin kanssa (Contact!). Jälkimmäisessä taitavat pojat olla töissä paikallisessa Pointguardissa… ;)

Mukavaa viikkoa, kirjoittelen taas pian!

-B

P.S. MUISTAKAA CHEEK – JARE HENRIK TIIHONEN -DVD – KAUPOISSA NYT!!!!!

Uusi viikko, uudet jorinat!

Maanantai, Marraskuu 16th, 2009

Hilirimpsis!

Viikonloppu on taas takana ja arkeen paluu ei lähtenyt meikämandoliinolla oikein yhtään. Viikonloppu oli taas tosi rankka, kovat keikat, mutta ennenkaikkea raastava määrä puuduttavaa kilometrien nielentää. Sunnuntaina kun matkustaa pää jumissa kotiin koko päivän, niin unta riittäisi kotona varmasti tiistai-aamulle saakka – nää maanantait vois muutenkin skipata tyystin. Toki on aina mukava palata Pointguardin askareisiin, mutta tänään oli kyllä tosi vaikeata. Tuntui, että ulkona oli koko päivän mustaa kuin yöllä, ja muutenkin oli jotenkin raskas työviikon avaus. Onneksi kauppa sentään kävi!
Päivää piristi innokas, paikallinen räppäriremmi Ossi Goldbergin johdolla. Ossi on tuttu poika jo vuosien takaa ja meikäläistä lämmitti, että miekkonen on pyöräyttänyt kumppaneineen plätyn, joka kantaa itsevarmasti nimeä ”Kräkkiä”. Otin toki levyä meille Pointguardiin myyntiin, hintaa on vaivaiset 5€ ja kansi näyttää tältä:

Kräkkiä

Kräkkiä

..jos poikain meno kiinnostaa, herrojen studiopäiväkirjaa voi lueskella täällä. Itselleni tuli tuotoksesta hyvä mieli, Ossi on mennyt hirveästi eteenpäin ja on hienoa saada uutta, LAHTELAISTA kuunneltavaa. Toivotan pojille rutkasti onnea matkaan!

Alussa kun jo keikkailusta höpötin ja Salonreissusta pikaisesti postasinkin, kerrotaan nyt Lapuastakin hiukan. Nykäisimme kaksi keikkaa Q-Barissa, alkuillasta ikärajattomasti ja yöllä sitten aikuisille. Muksuveto toimi hyvänä avauksena ja tenavat olivat tyytyväisiä, varsinkin Cheekin urhean nimmarisavotan jälkeen. Yöllä olikin sitten meno POHOJALAASEEN tapaan niinsanotusti poissa koukusta. En tiedä, mitä ollaan tehty, mutta Pohjanmaa kohtelee meitä kyllä tosi hyvin. Q-Bar oli pullollaan ja jengi äärimmäisen hyvin messissä. Itsestäni tuntui ihan yhdeltä parhaimmista vedoista hetkeen – siis ihan oman suorituksenkin puitteissa, oli jotenkin tosi kiva rokata. Illan päätteeksi juhlistimme sitten oivan DJ:mme, Luoman, 25-vuotis-syntymäpäivää ja sehän nyt tietenkin oli kivaa! 25 ei ole vielä kauhean paljon, mutta tällä tahdilla alkaa Luomassa selkeesti kilometrit vähän näkymään naamassa, tämä kuva Q-Barin bäkkäriltä puhuu omaa, korutonta kieltään:

DJ Luoma @ Q-Bar

DJ Luoma @ Q-Bar

Huomenna onkin sitten tiistai ja illalla luvassa taas tuhdit NBA 2K-väännöt! Siitä tuli mieleeni, että pitää oikein tännekin laittaa maininta Milwaukee Bucksin vain 20-vuotiaan tulokastakamiehen, Brandon Jenningsin, käsittämättömästä 55 pisteen rykäisystä viikonloppuna Golden Statea vastaan. Pikku tättähäärä nykäisi mm. päätähuimaavat 29 pistettä pelkästään kolmannen jakson aikana!!! HUH!!! Tässä pientä koostetta:

Siinä sitä viikon avauskirjoitus taitaakin sitten olla. Nättiä viikkoa kaikille, palailen tänne taas pian!

-Brädi

BRRRRRÄDI!!!

Torstai, Marraskuu 5th, 2009

Morjens!

Luet nyt Brädin blogia. Hienoa! Mutta mistä oikein on kysymys?

Brädi, eli allekirjoittanut, on pitkän linjan rap-artisti Suomen Chicagosta, eli Lahdesta. Saatat tuntea meikämannen monista yhteyksistä, mutta todennäköisimmin 90-luvun lopussa toimintansa aloittaneesta 5th Element -ryhmästä ja Herrasmiesliiga-yhtyeestä, jossa vaikuttavat lisäkseni myös TS ja Cheek. Olen vuosien varrella pyrkinyt tekemään runsaasti yhteistyötä useiden kollegojen kanssa ja sitä kautta päätynyt myös vierailemaan lukuisten suomalaisten artistien julkaisuilla. Vaikka aktiivisia vuosia maamme hiphop-kentällä on takanani jo yli kymmenen, en ole koskaan julkaissut virallista sooloalbumia. Nyt se hetki alkaa kuitenkin viimein olla käsillä. Viimeiset kaksi vuotta olemme Cheekin ja Herrasmiesliigan kanssa kiertäneet Suomea murhaavaa keikkatahtia, 2008 ja 2009 -vuosien yhteisen keikkamäärän ylittäessä pitkälti 300 kpl. Tällä tahdilla kiertäessä kotonaolopäivät ovat harvinaista herkkua ja oman materiaalin luominen, saati sitten sen nauhoittaminen jne. on ollut todella hankalaa. Kuitenkin, jo 5th Element-ajoilta tutun ja sittemmin maailmallakin mainetta niittäneen tuottajaystäväni, MGI:n, kanssa olemme sinnikkäästi pyrkineet saamaan Brädi-levyä vähä vähältä eteenpäin ja tätä kirjoittaessani olemme jo projektissa pitkällä. Albumini tulee olemaan täysin MGI:n tuotantoa ja vierailijoina on mukava kattaus ystäviäni/kollegojani vuosien varrelta.

Tässä blogissa tulen kertomaan teille lukijoille albumiprosessin etenemisestä ja yleisesti kuulumisistani sooloartistina ja Herrasmiesliigan jäsenenä. Luvassa on varmasti koomisia keikkakommelluksia, kuvamateriaalia, vinkkejä päivän kuumimmista biiseistä, musiikkivideoista  ja mistä villityksestä milloinkin, joka Brädille on kirjoitushetken ”kova juttu” . Sooloura ja bloggaaminen ovat molemmat meikäläiselle uusia ja mielenkiintoisia asioita, toivottavasti Sinua kiinnostaa seurata molempia! Meininki on varmasti ”HARD”, niinkuin Rihannalla ja Young Jeezyllä tässä:

Tästä se lähtee!

-Brädi