Nyt on kuulkaa niin, että piti ihan blogimerkintä tehdä, kun tippuu niin hyviä levyjä! Enpäs ole varma, koska on viimeksi tullut meikäläisen mieleen näin hyviä albumeita. Näyttäisi siltä, että eletään todella hyvää räppivuotta – ja ollaan vasta puolessavälissä! Pidemmittä puheitta, jos ostatte tänä vuonna muitakin levyjä kuin Repullisen Hiittiä, niin ostakaa ainakin nämä:
1. Eminem – Recovery
Maailman taitavimman räppärin upea paluu huipulle. Brutaalin rehellinen platta, joka ei jätä juuri spekuloitavaa. Huhhuh.
2. The Roots – How I Got Over
”The best BAND in hiphop” is back! Suomeenkin taas saapuva The Roots ei lähde geimeistä kulumallakaan, onneksi. Mä olen ollut aina fani, alusta tähän päivään. Yksi hiphopin hienoimmista hahmoista, rumpali ?uestlove, sekä ”pelin” ehkä aliarvostetuin mikkimies, Black Thought, käskyttävät ryhmänsä taas kerran hienon levyn kimppuun. Toimii todella hyvin. Jos et ole ennen tutustunut, tästä on hyvä aloittaa. Ja menkää IHMEESSÄ katsomaan livenä, niin ei olekaan enää paluuta….
3. Big Boi – Sir Lucious Leftfoot-The Son of Chico Dusty
Meikämannen kaikkien aikojen suosikkiduon, OutKastin, toinen puolisko, Big Boi, pyöräyttää kehiin sellaisen funkkiräppipläjäyksen, että alta pois. Hetkeen ei ole ollut kehissä platallista näin hauskoja biittejä. OutKastin leiristä voi aina odottaa jotain uutta, freshiä ja erilaista – Big Boi kantaa kortensa kekoon hienosti, uutta yhteisalbumia odotellessa!
4. Drake – Thank Me Later
Kanadan kultapoika ratsastaa sellaisen haipin harjalla, jota ei ole nähty varmasti sitten 50 Centin debyytin. Toistaiseksi tämä komeetta on täyttänyt kaikki odotukset ja vähän enemmänkin – jo ennen debyyttiään, joka eittämättä onnistuu sekin. Drakella on loistava oma juttu ja se erottaa kundin muista. Tänä vuonna on yleissivistystä tsekata, mistä haipissa on kyse.
Pahoittelen, että viime blogimerkinnästä on kauan, mutta ette uskokaan kuinka kiire allekirjoittaneella on ollut levynjulkaisun jälkeen. En edes tiedä, mistä aloittaa! Aloitetaan nyt vaikkapa hienosta levyjulkkari-illasta, 22.5. 2010.
Julkkareiden juliste
Repullinen Hiittiä – julkaisukeikalle oli mulla alusta asti yksi ainoa vaihtoehto, mihin bileet halusin. Se löytyy osoitteesta Hämeenkatu 16, Lahdesta. Tänä päivänä paikassa toimii (ainakin vielä tätä kirjoittaessani) yökerho Love Hotel, mutta kyseisessä osoitteessa olen käynyt alaikäisenä paikassa nimeltä Club 16, sen jälkeen yökerhoissa Lemon, Domino ja niin monta vuotta legendaarisessa Nightclub Divassa, joka toimi 5th Element -porukkani ”olohuoneena” ja ponnistuslautana yökerhokeikoille. Siellä me räppärinalut tapeltiin rokkareiden ja motoristien kanssa, dokailtiin, pokailtiin ja mokailtiin – ja ennenkaikkea pidettiin hauskaa – niin monen monituista kertaa, että vaikka muisti olisikin mennyt, muistoja on silti niin monta rakasta, että levyni viimein tullessa ympyrä oli pakko sulkea juurikin tässä osoitteessa!
Ilta olikin sitten täysin odotuksien veroinen, ellei enemmänkin. Love Hoteliin oli ahtautunut reilut 800 räpinnälkäistä ihmistä, enkä usko koskaan nähneeni yhtä montaa hymyilevää rakasta ystävääni lavalta. Käytännössä kaikki ystäväni olivat paikalla ja sadoittain muita diggareita. Myönnän keikan jännittäneen kovasti, mutta mentiin Meissin ja Kometin kanssa pää edellä heittäytyen tilanteeseen ja rokattiin kuin huomista ei olisi! Pikkumokia toki sattui, mutta mielestäni ylsimme vähintäänkin kiitettävään suoritukseen – kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen virallinen, täyspitkä keikkamme! Meininki Lovessa oli todella kova ja lämpötila ja kosteusprosentti nousi tasolle, jolla jokaikinen tyyppi klubilla oli läpimärkä, puhelimia hajosi kosteusvaurioiden vuoksi ja itsekin meinasin pari kertaa pökrätä lavalle..huhhuh..
Itse keikka koostui ihan paria biisiä vaille koko Repullinen Hiittiä-levyn biisilistasta ja lisämausteeksi vedimme Cheekin ja TS:n kanssa myös jengin iloksi pari Herrasmiesliiga-klassikkoa! ”Omien poikien” lisäksi lavalla vierailivat Illi, Jontte Valosaari ja Tasis. Homma huipentui, kun Rähinä-boss Andun johdolla jaoimme lavalta janoiselle jengille kuplivaa ja meininki oli vähintäänkin kohdillaan! Ilta oli meikämannelle todella tärkeä ja tunteellinen, haluan vielä kiittää kaikkia mukanaolleita ikimuistoisista pirskeistä! Alla pari livekuvaa touhuista:
Julkkarimeininki oli kova kuin ”sittarissa aikoinaan”, mutta infoanpa vielä vähän jutuista itse levyn tiimoilta. Levy on siis todellakin ulkona – ja TOIVOTTAVASTI mahdollisimman monen lukijan hallussa! Julkaisimme myös levyltä jo toisen singlen, jonka moni jo arvasikin – kyseessä on kesähitti silmäkulmassa tehty Kuka Hän On, jonka kansikuva on tässä:
Brädi - Kuka Hän On -kansi
Muutama tärkeä juttu singleen liittyen infoksenne:
- Ostohommat: Jos haluat ostaa sinkun haltuun, suosittelen iTunesia, mutta toki singlen saa muistakin digikaupoista, kuten ykkössinkunkin. iTunes-linkki TÄSSÄ
- KESÄHITTIHOMMAT!!!! : Kuka Hän On on ehdolla The Voicen vuosittaisessa kesähittiäänestyksessä ja voin kertoa, että mulle olisi todella, todella tärkeää voittaa tänä vuonna. Joka päivä olisi tärkeää käydä äänestämässä biisiä TÄÄLLÄ!
..ja tietysti, toivon suuresti, että olette hakeneet, tai haette, ihan sen fyysisen albumin hienoine kuvineen, lyriikoineen ja kiitoksineen kaupasta, mutta jos olette digi-ihmisiä, koko albumin voi ostaa edelleenkin myös digitaalisena. iTunes-linkki koko albumiin on TÄSSÄ.
KIITOS TUESTA!
Mitähän vielä..hmm..keikkahommat pyörivät kivasti, niin soolona, kuin Cheekinkin kanssa, tulee huikea kesä. Olen myös ehtinyt jo laittaa kynää uudelleen paperille! Tekaisin säkeistön hyvän uuden bändin, Joustavan Moraalin, ensijulkaisulle. Biisillä vierailee lisäkseni myös Timi Lexikon. Träkin nimi on ”Lähevettä” ja meininki on kova! Kundit laittoivat homman ilmaiseksi lataukseen, Joustavan Moraalin ”P*skaa Jatsia” on ladattavissa TÄÄLLÄ!
Toinenkin kova feattipaikka on tulossa pian, siitä myöhemmin lisää. On myös työn alla upea uusi video, mutta mistä biisistä – sitä saatte arvailla!
Mutta ihmiset, nyt pitää rientää tiistaisiin kaveriporukan futispeleihin, palaan blogiin pian. Pysytte hyvin mukana ihan päivittäistasolla, jos liitytte Brädin fanpagelle Facebookissa, sinne suora osoite TÄSSÄ.
Tässä Draken ja Eminemin levyjä kuumeisesti odotellen, muutama tiukka video. Morjensta jengille!
Tärkeä viikko on alkanut! Kauan odotettu levy on sitten viimein kaupoissa keskiviikkona, 12.5. ja se on hienoa se! Homman ympärillä tapahtuu nyt kaikenlaista. Tässä pari tärkeää juttua tälle viikolle – julkaisun lisäksi:
TIISTAI, 11.5.
Klo. 17-18 IRC-Gallerian chat-vieraana, ”Brädi-yhteisössä”: http://irc-galleria.net/community/1601398 Chatiin osallistuneiden kesken arvotaan 10 kpl Brädin 12.5. ilmestyvää
esikoisalbumia Repullinen Hiittiä! Sinne siis puimaan isosti, näppäimistö kuumana!
KESKIVIIKKO, 12.5.
Ekaksikin: ALBUMI KAUPOISSA!!! GO GET THAT!!! :)
Toiseksi: Vaikka levyn julkaisua juhlitaan virallisesti vasta 22.5. Lahden Love Hotelissa (tapahtuman FB-eventti TÄSSÄ), esiinnyn 4-5 biisin verran jo julkaisupäivänä, Turun Onnelassa (k-18). Ollaan mestoilla REDRAMAN kanssa, Redillä täyspitkä setti ja mulla ja pojilla tosiaan tuollainen pieni maistiainen julkaisupäivän kunniaksi…Torstai on helatorstai, joten siinähän on teille ihan bileiden paikka! Me pannaan ainakin parastamme koko posse! Tervetuloa Turkuuuuun!
PERJANTAI, 14.5.
Olen Lahden Anttilan Top Tenissä jakamassa nimmareita klo. 12.00 – 13.00. Eli sieltä uunituoreeseen plattaan omistuskirjoitusta – ja jos ei levyä vielä silloin ole hallussa, sieltä se kantsii hoitaa! Nimittäin, levyllä on tarjoushinta VAIN LAHDESSA 14,95€, muuten 16,95€! Eli halvemmalla saa ja nimmari vielä päälle – ei paha! Nähdään siellä!
Viikonloppu meneekin sitten huilatun viime viikonlopun jälkeen Cheekin mukana, vuorossa perjantaina Kiiminki ja lauantaina Laihia. Jos olette mestoilla niin ei muuta kuin kättä ilmaan!
Nyt on meininki vähintäänkin kohdallaan, sillä 12.5. julkaistavaa Repullinen Hiittiä -levyä voi jo tilata ennakkoon! Ennakkoon tilatut levyt toimitetaan kotiisi kannettuna julkaisupäiväksi – vaivatonta ja hienoa! Julkaisupäivänä levy voi helposti mennä monista kaupoista loppuun ja uutta satsia saa taas odottaa. Ennakkotilauksella välttää moisen pettymyksen mahdollisuuden. Ennakkomyynnin hoitaa Levykauppa Äx, ja suora linkki levyyn on TÄSSÄ.
Samalla voimmekin julkaista jo ihmeteltäväksi albumin biisilistan, ja se näyttää tältä:
1. Lentoon feat. Mika Tauriainen
2. Mä Tarjoon feat. Illi
3. Parempaa Kangasta
4. Kättä Hiusrajaan
5. Kuka Hän On
6. Vihreempää feat. Redrama
7. Niin Kauan feat. Sami Saari
8. Vasemmalla Kädellä feat. Cheek
9. Kato Mun Käteen
10. Kuka Eka feat. Elastinen & Tasis
11. Selkä Suoraan feat. Nikolai Alho
12. Taistelutoverit feat. TS
13. Mä Lähden feat. Jontte Valosaari
14. Jatkan Matkaa feat. Timo Pieni Huijaus & Osmo Ikonen
Sitten, tosi moni on kysellyt keikoista. Keikoille lähdetään kyllä, niinkuin asiaan kuuluu. Mun keikkojani myy varmasti Suomen paras keikkamyyjä, Jake Hannula, Popgramilta. Jos Brädi-keikan buukkaaminen tai mikä tahansa mun keikkoihini liittyvä kiinnostaa, tässä Jaken tietoja:
Jake Hannula
POPGRAM FINLAND
PL 74 (Vattuniemenkatu 21)
FIN-00211 HELSINKI
jake(at)popgram.fi
+358-50-301 0868
Member of Warner Music Group
Meikäläisen oma osasto Popgramin sivuilta kertoo aina parhaiten missä mennään, sitä kannattaa seurailla. Tätä kirjoittaessani siellä ei lue vasta kuin levyjulkkareiden päivämäärä, mutta keikkoja lisäillään sinne ihan pian. Sivulle pääset TÄSTÄ.
Keikoille en suinkaan lähde yksin, vaan tukijoukoksi lähtee erittäin kokenut ja osaava kaksikko. Kyseessä on kaksi miestä, joihin luotan kuin vuoreen. Toisen olen tuntenut ihan pikkupojasta asti ja molemmat ovat olleet aikanaan kämppäkavereitani, toinen jopa kahdessa eri asunnossa! Ketä nämä herrat sitten ovat?
DJ:kseni lähtee varmasti monen miestä lavoille kaipaamaan jääneen mieliksi Herrasmiesliigan/Cheekin entinen DJ, monissa liemissä keitetty vinyylinvinguttaja, DJ Komet, joka palaa innokkaana tositoimiin pari vuotta kestäneeltä huililta. Lavakokemus ja tekninen osaaminen on maamme huippua pienen sapatinkin jälkeen, eli setin selkäranka on timantinkovaa luokkaa!
”Tuplaajan/hypemanin” rooliin hyppää niinikään tahollaan jo vankan kokemuksen omaava mikkimies, Riihimäen rastatukkainen riimittelijä, Meissi, joka on sooloilunsa lisäksi tuttu myös Veljenpojat-kokoonpanostaan. Teknisesti taitava Meissi kuuluu Kometin lailla parhaimpiin ja luotettavimpiin ystäviini ja näin ollen sain oivan kiinnityksen tuplaajanpaikalle. Kaiken lisäksi molemmat sällit ovat todella hauskoja äijiä, niin on mukava taittaa matkaa huumorinkukan kukkiessa! Tässä vielä ihmeteltäväksi uunituore video Meissiltä, jossa on mukana myös Veljenpoikien Jopi. Biisi kulkee nimellä ”Unta”:
..tässä nyt siis oli hieman uutta infoa levyn ja keikkailun tiimoilta! Ei muuta kuin ennakkotilaukset levystä vetämään! Palataan taas pian!
Nyt onkin sitten melkoista blogimerkintää tulilla! Mennään suoraan asiaan. Brädin..siis minun..hassua..niin joo, siis Brädin debyyttialbumi, Repullinen Hiittiä, julkaistaan nyt sitten 12.5. 2010, eli ihan näillä näppäimillä! Vapun kunniaksi julkaistaan teille diggareille, heittereille ja muuten vain uteliaille vähän spekuloitavaa! Mites olisi vaikkapa albumin etukansi? Ai kiva homma? No laitetaanpas esille:
Repullinen Hiittiä
Kas noin. Siinähän se, reissumies, pitkän tien alussa. Tai päässä. Miten sä haluat sen. Voin kertoa, että on aika saakelin hieno bookletti tulossa, että kannattaa kyllä se fyysinen kopio sitten 12.5.hoitaa haltuun, vaikka digi-aikaan tuon sinkun kanssa opettelimmekin. Kiitti muuten sinkun ostaneille, se on pärjännyt tosi hyvin!
Sinkusta puheenollen, siitä tehtiin sellainen musiikkivideokin, kun sellaista kovasti olette kyselleet. Kun nyt kerran on vappu ja olette olleet kiltisti, niin laitetaan sekin tänne. Naps!
BRÄDI – MÄ TARJOON FEAT. ILLI
Heheh, sellaista settiä ekalle sinkulle! Mitäs seuraavalle tehdään? Jaa-a, ei voi tietää!
Mitähän muuta..ei kai tähän vapputerveisiin nyt tämän enempää, sulatelkaa tätä nyt hetki siman ja tippaleipien kanssa, toimii kyllä! Ensi kerralla voisin kertoa vaikka vähän, minkälaisella nipulla mä lähden keikkailemaan, kuka niitä keikkoja myy, ja muuta mielenkiintoista. Kommentoikaa aktiivisesti ympäriinsä ja levittäkää videolinkkiä, äänestelkää radioilla ja jos ei vielä sinkku ole hallussa, ladatkaa haltuun! Ja niin, tosi tärkeää olisi, että liittyisitte mun Facebook Fan Pagelle, johon pääsee TÄSTÄ. Kiitti.
Hauskaa vappua, olkaa kiltisti!
-BRÄDI
P.S. Ai että on muuten hienoja uusia kaulaliinoja Rähinän kaupassa. Är-är!