Terveeks!

Vuosi sitten vaihtui – syvät osanottoni Espoon tragedian johdosta, menehtyneiden omaisille ja kaikille asianosaisille. Kamala uutinen söi vuodenvaihteen vieton mielialaa, mutta saimme vietetyksi mukavan pariskunta-illan rakkaan ystäväpariskunnan kanssa neljään pekkaan, Buzzin, Singstarin ja hyvän ruuan merkeissä. Nyt on akkuja ladattu sen verran, että uskaltaudun jatkamaan kunnianhimoista TOP-listaani, jenkkiräppilevyjen sijoilla 6-10! Vähän petyin, kun kukaan ei ollut kommentoinut TOP 5:ttä – kommentoikaa vain reilusti!

6. Clipse – Til The Casket Drops

Virginian veljespari, Pusha T & Malice toivat odotetun, kolmannen levynsä kehiin pitkän levy-yhtiösotkun jälkeen ihan 2009 lopulla ja kärsivät listallani siitä hiukan, puhtaasti siksi, etten ole kerennyt soittamaan sitä tarpeeksi. Voin heti kärkeen sanoa, että platalla todennäköisesti olisi sija myös TOP 5:ssä, ja jopa korkealla siellä, mutta ei näitä niin vakavasti kannata ottaa. Teknisesti taitavat veljekset ovat erikoinen ilmestys siinä mielessä, että vaikka debyytti Lord Willin’ myi aikanaan platinaa ja edellinen, Hell Hath No Fury oli kriitikoiden ylistämä, modernin räpin klassikko, Blockfesteilläkin 2008 pyörähtänyt duo on monelle edelleen tuntematon, herrojen matsku kun ei täällä Härmässä radioissa ja telkkarissa juuri pyöri. ”Kokaiiniräpistään” tunnettu Clipse käyttää uusimmallaan ensimmäistä kertaa hovituottajiensa, Neptunesin, lisäksi myös ulkopuolista tuotantoa ja astuu aiempaa laajemmille aihealueille. Til The Casket Drops on varmasti edeltäjiään valtavirtaystävällisempi, helpommin lähestyttävä, paikoin henkilökohtaisempi ja…hmm…kevyempi. Pusha T ja Malice ovat selkeästi ottaneet tämän levyn kanssa iisimmin ja pitävät paikoin jopa hauskaa. Olen suuri Clipsen fani, mutta toisin kuin monet heidän hardcore-diggarinsa, itse olen sitä mieltä, että tälle levylle valittu linja toimii ja varmasti avaa duolle uusia ovia myös valtavirran puolella, levyn kuitenkin pitäessä sisällään varmasti tarpeeksi vanhojen fanien odottamaa tavaraa. Videoksi säälimättömän kova bängeri, ”Doorman”:

7. Raekwon – Only Built 4 Cuban Linx..Pt. II

Legendaarisen Wu-Tang Clanin arvostetuimpiin lukeutuvalta Raekwonilta odotettiin huhuttua jatko-osaa klassikkolevy Only Built 4 Cuban Linx:ille huimaavat 14 vuotta, kunnes 2009 viimein toi projektin kauppojen hyllyille. Raekwonin tapa maalata New Yorkin rikostarinat raidalle loistavalla Wu-slangillaan on vertaansa vailla ja OB4CL2 oli syystäkin odotettu. Periaatteessa levy kuulostaa siltä, että ikäänkuin 14:ää vuotta ei olisi ikinä kulunut. Raekwon on vedossa ja vanhat rikostoverit asiaankuuluvasti mukana. Vuosiin en ole Wu-leiristä kuullut mitään, missä se Wu-Tangin loiston päivien tatsi olisi näin hyvin läsnä. Vanhasta projektin erottaa ehkä eniten se, että mukana on tuotannossa träkkejä mm. Dr. Dreltä, jotka erottuvat perinteisestä RZA:n kellarisoundista – ja tässä tapauksessa edukseen. Peräti 22-raitaisena levy on pitkä – liian pitkä, ja mukaan mahtuu myös heikompia ralleja – pääosin paketti on kuitenkin tiukka, ilman muuta top 10 2009 ja Raekwon on siis yksi pitkän linjan tekijöistä, joka onnistui menneenä vuonna. Videoksi nostetaan loistava Dr. Dren tuottama Catalina, jossa mukana upea Lyfe Jennings, jonka tuotantoon kehotan tutustumaan:

8. Maino – If Tomorrow Comes…

Amerikan rakastama ”ryysyistä rikkauksiin” -tarina sopii Brooklynista ponnistavaan Mainoon kuin nyrkki silmään. 2003 vapautunut, vuosikymmenen vankilassa istunut Maino on todellinen ”from nothing to something” -tapaus. Maino ei ole maailman taitavin räppäri ja sen hän myöntää itsekin, mutta miehellä on loistava tarina ja rehellinen meininki. If Tomorrow Comes…on käytännössä Mainon tarina tiivistettynä levyksi, biisit siirtyvät toiseen pienien juonenpätkien vauhdittamana. Levy ei varmasti tuo mitään uutta ja erikoista, mutta on kiva kuunnella rehellistä New York-katuräppiä pitkästä aikaa. Ja jos levyltä voi irrottaa näinkin monta (ainakin potentiaalista) hittiä kuin, Hi Hater, All The Above, Million Bucks, Hood Love ja Remember My Name, ei levy voi olla huono. Maino ei tosiaan ole todellakaan mikään lyyrikko ja se välillä näkyy korneina rimanalituksina (esim. Let’s Make a Movie), väliin notkahtelee myös pääosin kova tuotanto. Heikoista hetkistä huolimatta kova paketti, soitetuimpia levyjäni 2009 ja vakaa top 10-spotti. Videoksi vuoden kovimpiin biiseihin lukeutuva All The Above feat. T-Pain:

9. Method Man & Redman – Blackout 2

Hmm. Top 10:ni mahtuu näemmä jo toinenkin Wu-Tang -veteraani – ja toinen klassikkolevyn jatko-osa! :) Yksi kaikkien aikojen suosikeistani, Method Man on hieno mies – ja yhdessä aisaparinsa Redmanin kanssa hervoton kaksikko. Herrojen ensimmäinen yhteislevy, Blackout, vuodelta 1999, on monissa kirjoissa klassikko, minä ainakin moisen allekirjoitan ilolla. Tasan 10 vuotta myöhemmin ilmestyy Blackout 2, joka sopii jatko-osaksi yhtä osuvasti kuin aikaisemmin listallani Raekwonin tuotos. Methin ja Redin keskinäinen kemia on varmasti alan parasta, läppä lentää – ja mikä parasta – molemmat ukot ovat näemmä täysin iättömiä. Varsinkin Meth sylkee erittäin terävästi, paikoin uskaltaisin jopa sanoa, että paremmin kuin koskaan. Linja on selkeä ja oletettu, ruohontuoksuista hauskanpitoa, läpänheittoa ja underground-bängereitä. Valtavirta nukkui harmittavasti levyn ohi, mutta minä en. Viihdyttävä levy alan suosikkiduoltani. Videoksi ja osoitukseksi herrojen huumorista, hulvaton ”Mrs International”:

10. Marco Polo & Torae – Double Barrel

Kymmenennelle tilalle nostan varmasti monelle lukijalle yllätyksen, kun mustana hevosena esiin nousee Marco Polo & Torae, debyytillään Double Barrel. Kanadalainen biittimaakari Marco Polo vannoo 90-luvun boom-bap -biittien ja scratchi-kertsien nimeen, kuin uusi DJ Premier ikään – Torae taas on undergroundissa päitä jo pidempään tiputellut, uuden polven New York-sylkijä. Yhdessä kelmit ovat ehkä lähimpänä Gurun ja DJ Premierin legendaarista Gangstarr-duoa, mitä alalla on aikoihin nähty. Tämän lähemmäs 90-luvun pesismailameininkiä en ole uuden polven tekijöistä kenenkään nähnyt pääsevän, tämä lätty potkii kasseille ja tuo hymyn naamalle onnistuneella matkallaan hiphopin rosoiselle golden eralle. Uskoisin, että lisäkseni myös moni muu ”ysärillä” räppiä uskonnollisella tavalla paukuttanut hymyilee myös. Todella raikas tuulahdus, suosittelen lämpimästi sinulle, jolle ei auto-tune maistu… ;) Videoksi laitetaan nimibiisi Double Barrel (feat. DJ Revolution) :

KUNNIAMAININTOJA:

- Wale – Attention Deficit
- Asher Roth – Asleep In The Bread Aisle
- Skyzoo – Salvation
- Sha Stimuli – My Soul To Keep
- Kid CuDi – Man on the Moon: The End of Day
- Ace Hood – Ruthless
- La Coka Nostra – A Brand You Can Trust
- Joe Budden – Escape Route
- Drake – So Far Gone (EP)
- Tech N9ne – K.O.D.
- Freeway – Philadelphia Freeway 2

Siinäpä sitä oli. Spekuloinnin varaa varmasti on, mutta niin sitä on aina. Moni iso ja ”tärkeä” julkaisu listalta puuttuu – nähdäänkö ne sitten ”floppi”-listallani, sitä jäädään odottelemaan…muutama kovan oloinen levy myös tuli ihan vuoden loppupuolella ja posti ei ole niitä vielä kotiin kantanut, tai sitten kuuntelu on vielä ollut meikäläisellä liian vähäistä arvioidakseni kunnolla. Saa tosiaan kommentoida jos yhtään tuntuu, olisi hauska lukea jengin mielipiteitä!
Ei siinä muuta kuin hyvää alkanutta vuotta, pidetään peli kovana ja toisistamme huolta! Palataan!

-B

Röyh!

Huh, anteeksi, kinkku pyrkii ulos yläkautta. Nyt on paketit avattu ja ruokaa ja herkkuja syöty niin että napa ruskaa. Kun mihinkään liikunnalliseen ei nyt tässä tilassa pysty, sain kunnianhimoisen idean listata vuoden parhaita levyjä ym. näin vuoden 2009 lähestyessä loppuaan.
Moni nillittää, ettei nykyään tule hyvää musiikkia ulos – p*skapuhetta, sanon minä. Tosiasiassa saatavilla on paljon todella hyvää kamaa, kyse on vain siitä, että samaan aikaan julkaistaan käsittämättömiä määriä kamalaa kuraa, joten helmien löytämiseen pitää käyttää vähän enemmän aikaa ja vaivaa nykyään. Mutta kertakäyttöisessä nykymaailmassamme ei moiseen voi tietenkään käyttää aikaa… Itse olen levyjen keräilijä ja haluan ostaa kaikki hyvät albumit, fyysisenä, en datana tietokoneelle. Musiikkibisnes on nykyään kovin sinkku-/hittivetoista ja aniharva vaivautuu tsekkaamaan koko levyn ja tutustumaan artistiin paremmin. Se on harmi. Sinkun tehtävä on aiheuttaa kuhinaa mahdollisimman laajassa kuulijakunnassa, soida radioissa ja luoda kiinnostusta ja keskustelua. Albumilla sitten luodaan se oikea kuva artistista ja sinne se sydänveri vuodatetaan. Ikävä kyllä näyttää siltä, että moni isonkin profiilin artisti menee sieltä mistä aita on matalin ja perustaa levynsä niille potentiaalisille hiteille ja muu osa levystä jää kevyeksi. Poikkeuksia toki onneksi on ja vuonna 2009:kin antoi meille monia hyviä kokonaisuuksia. Mielestäni 2009 oli rap-vuotena merkittävä siinä, että todella moni oikea supertähti ja kestosuosikki (Eminem, 50 Cent, Jay-Z, Busta Rhymes, Fabolous, Snoop Dogg, jne. jne.) julkaisi uuden levyn. Yhtä merkittävää on se, että vain harva niistä yltää lähellekkään klassikon, tai edes kiitettävän albumin asemaa. Mieltäni lämmittävänä seikkana nostan esiin raikkaat nuoret tulokkaat ja ennenkaikkea taidokkaan räppäyksen selkeä korostuminen viime vuosien aivottoman ringtone-apinahumpan jälkeen. Slaughterhousen ja kumppaneiden vastarintaliike hyvän ”sylyn” eteen on hieno asia. Myös moni 90-luvun soundille uskollinen pumppu onnistui pyrkimyksissään hienosti. Hiphopin lisäksi kurkistan r&b/pop-puolelle, jossa mielestäni oli todella kiva vuosi. Katsotaan, sanoi lääkäri…

Kategoria 1: Hiphop – ulkomaat (TOP 10)

1) Jadakiss – The Last Kiss

New Yorkin paikka USA:n rap-pääkaupunkina on lähivuosina horjunut pahasti. Valtavirran kumartaessa etelään, myös moni New Yorkin hurja on tehnyt kompromisseja ja unohtanut tehdä sitä, missä New Yorkin äijät ovat vahvoja. Suuri suosikkini Jadakiss on ajellut sentään koko pitkän uransa valitsemallaan kaistalla, joka pitää sisällään karismaattisen äänen, erittäin taitavaa rimmausta, New Yorkin katutarinaa ja sopivissa määrin samppanjaa, tyttöjä ja onnistuneita r&b-kollaboita – kombo, josta itse Notorious BIG olisi ylpeä. Jadakissin The Last Kiss osoitti 2009, että New Yorkista irtoaa vielä ja näillä eväillä voi menestyä myös listoilla. The Last Kiss on laatua alusta loppuun, soundi ja tuotanto on huipussaan ja räppärinä Jadakiss ei petä ikinä. Vuoden ehkä odotetuin levy minulle – ja yksi harvoista, joka vastasi odotuksia – vuoden ykköseksi asti. Videomaistiaisena singlelohkaisu By My Side feat. Ne-Yo:

2) Royce da 5′9 – Street Hop

On selvää, että Royce da 5´9 on maailman parhaita räppäreitä, helposti. Royce on niitä miehiä, jotka pärjäävät missä tahansa seurassa, Eminemien, Busta Rhymesien, kenen tahansa kanssa Royce pitää pintansa ja usein myös varastaa shown. DJ Premierin hääriessä vastaavana tuottajana, Street Hop nojaa 90-luvun räpin henkeen, mutta on kuitenkin todella tässä päivässä. Rap-suorituksena Street Hop on ilmiömäinen ja pitää sisällään paitsi hienoja flow-ratkaisuja ja pudottavia iskulinjoja ja metaforia, myös nokkelia ideoita, mahtavaa tarinankerrontaa ja munille potkivia biittejä. Edes pituus (19 raitaa) ei haittaa, hyvin jaksaa kuunnella. Kyllä, Slaughterhousen ”pää” on Brädin hyvä kakkonen 2009. Video-esimerkkinä levyltä ”Shake This”:

3) Rick Ross – Deeper Than Rap

Sanottakoon heti aluksi, että Rick Rossin vanginvartijaepäilyt ja kyseenalainen, joskin ihan viihdyttävä ”beef” 50 Centin kanssa jääköön omaan arvoonsa ja en ota niihin kantaa. Ulkomusiikilliset seikat sikseen, Deeper Than Rap on minun listani kolmanneksi paras ulkomainen rap-levy vuonna 2009. Sanottakoon heti aluksi, että Rick Ross on teknisesti aliarvostettu räppäri. Ross maalaa Miamin huumelordi-tarinansa todella eläväksi kuvaksi kuuntelijan päähän, istuen poikkeuksellisen hienosti biitille kuin biitille. Siihen ei moni pysty. Rossin flow venyy moneen ja karismataso on aina korkealla. Kun tämän lisäksi Deeper Than Rapilla on mahdollisesti paras tuotanto koko vuonna, top3-sijoitus listallani on oikeutettu. The Inkredibles, J.U.S.T.I.C.E. League, The Runners ja kumppanit ovat onnistuneet varustamaan Rossin uusimman sellaisilla biiteillä, että tätä paremmin Miamin kokaiini-cowboyn tarinaa tuskin voi tahdittaa. Uskon näkeväni, mihin Ross pyrkii – ja kun esimerkiksi upea Usual Suspects (feat. Nas & Kevin Cossom) soi, ymmärtää, että sen pitää kuulostaa juuri tältä. Herran aitoudesta ja uskottavuudesta voitte vääntää niin paljon kuin haluatte, mutta Deeper Than Rap on hieno albumi. Videoksi heitetään ykkössinkku Magnificent feat. John Legend:

4) Jay-Z – The Blueprint 3

14 albumia, yli 30 miljoonaa myytyä levyä, Rocawear, hajuvesiä, Roc Nation-levy-yhtiö, New Jersey Netsin omistajuus, 40/40-klubiketju ja tietenkin Beyoncé. ”Onko Jay-Z jo isompi kuin hiphop itse”, kysyi XXL Magazine taannoin. Tiedä häntä, mutta se on selvää, että Jay-Z:n sana painaa ja uusi albumi on edelleen merkkitapaus. Autotunea herjaava D.O.A.-single herätti närää ja puheita Jayn kalkkeutumisesta ja ties mistä, mutta epäilijät hiljenivät kuitenkin monsterisinkkujen Run This Town ja Empire State of Mindin myötä. Jay-Z:n kynä ei ole ehkä enää terävimmillään ja on selvää, että nelikymppisen multimiljonäärin ”nälkä” ei ole enää nuoruusvuosien tasolla. Toisaalta, Jay-Z on aikuistunut hiphopin parissa esimerkillisesti ja aikuistanut myös aihepiirejään ja näkökulmiaan ikäänsä ja menestystään peilaten. Muksut saattavat mussuttaa, etteivät pysty samaistumaan – mutta tämäpä ei olekaan muksuille. Blueprint 3 on aikuisen menestyjän korsi yleisilmeeltään nuorekkaan genren kekoon, korsi jolla todella on merkitystä. Tyytyväinen, ”jalat pöydällä” chillaava business-Jay on kuitenkin monin verroin parempi MC kuin hänen kenkiinsä pyrkivät räkänokat, tuottajat levyllä ovat alan huippua, vieraat hyvin valittu ja singlet huikeita – ja tuloksena Jay-Z:lle taas yksi listaykkönen sekä (todennäköinen, en ole tarkistanut) platinalevy. Ilman muuta top10 kamaa mulle 2009. Videoksi levyn tuorein, ”Young Forever” feat. Mr Hudson. Siinä teille aikuisräppiä.

5) Slaughterhouse – Slaughterhouse

Slaughterhouse. Royce da 5´9, Joe Budden, Crooked I ja Joell Ortiz. Supersylkijöitä eri puolilta Yhdysvaltoja, yhteisenä nimittäjänä huikeat skillssit ja tulo musabisneksen päähänpotkimaksi juuri suuren suosion kynnyksellä. Joka ukko räppää niin taidokkaasti, että heikompia hirvittää – ja yhteisenä rintamana herrat käyvät taistoon lyriikoiden puolesta. MC:iden päitä putoaa ja punchlinet lentävät niin, ettei sekaan meinaa oikein muuta mahtua. Tämä levy on varmasti minulla vuoden soitetuin, jos jostain sen pääsisi tarkistamaan – ja antanut ehkä eniten iloa ja sellaisia ”huhhuh”-hetkiä, joita liian harvoin nykyään räpistä saa. Kuitenkin, kundien bändidebyytti feilaa hiukan tuotantopuolella ja iskulinja-uho leimaa aihepiirinä levyä niin paljon, että levy jää yksipuoliseksi. Uskonkin, että tällä levyllä on nyt ovet avattu ja kiinnostus herätetty, seuraavalla on varmasti jo herroilla varaa vähän hengittää ja lyödä pöytään monipuolisempi paketti. Lyriikkateknisesti varmasti vuoden ykköslevy. Videoksi heitetään Microphone – siitähän tässä kuitenkin on pohjimmiltaan kysymys…

…ja huhhuijaa, on näemmä sen verran aikaa vievää puuhaa, että laitetaan nyt tämä top 5 näkyviin, jatkan sijat 6-10 pian. Ja kaikkea muutakin top sitä ja tätä 2009. hetki huilia, palataan!

-B