Kirjoitukset ‘Videot’ Kategoriassa

Kukkuu!

Keskiviikko, Maaliskuu 17th, 2010

Morjestus!

Sorry taas pienestä delaysta kirjoittelussa, olen ottanut studiorusketusta sillä tahdilla, että iltaisin on ollut takki ihan liian tyhjä kirjoittamaan. Palan halusta infota teille levy-yhtiöuutiset, julkaisupäivämääriä, ynnämuita, mutta vielä joutuu hetken odottelemaan. Kaikki on kyllä ihan viittä vaille valmista, promo- ja kansikuvat otettu, sinkku miksattu ja valmiina radioon…kyllä tämä viimeinkin nyt tapahtuu. Omat suoritukset albumille ovat todennäköisesti purkissa ensi viikolla ja koko paketin pitäisi lähteä painoon jo 07.04. Jännitys tiivistyy, koettakaa kestää..itselleni se on todella vaikeaa!

Kun en kerran vielä saa sen kummempia uutisoitua, laitetaan mestoille jotain siistejä juttuja viime päiviltä.
Tätä kirjoittaessani soi Freewayn ja vanhan G-Unit-tuottaja Jake Onen yhteisplatta, Stimulus Package, jonka viimein postipoika toi tänään. Levy on oikein kova, kunnon katuräppiä parhaasta päästä, mutta huh – lieneekö proggiksen kansipaketti kaikkien aikojen hienoin rap-levyn (tai minkä tahansa levyn) kansi? Levynkannet ovat ikäänkuin lompakko, joka on kääräisty Freeway & Jake One-”seteleihin”..hahah, ei mitään rajaa! Sen verran on erikoiskamaa, että julkaisija on tehnyt kansista erillisen promovideon – tsekatkaa, niin uskotte:

..että sellaista! Musavideorintamallakin tietysti tapahtuu, esitelläänpä ensimmäisenä suosikkiräppärini Ludacrisin uusi video tämän hetken halutuimman tyttöräppärin, Nicki Minaj:n kanssa, biisi kulkee nimellä My Chick Bad – ja ai että Brädi-setä tykkää. Ludan uusi levy, Battle of the Sexes on kaupoissa nyt!

Mitäs sitten…niin juu, viime aikojen suosikkibiitti, jolle jenkeissä halutaan sylkeä, taitaa olla Lloyd Banksin comeback-single, Beamer, Benz or Bentley, jolla mukana on Juelz Santana. Molemmat ukot kuuluvat ihan all-time -suosikkeihini ja odotan molempien uusia albumeita tosi paljon. Alla video poikien kukkoiluun. Mutta ei siinä vielä kaikki. Slaughterhousen huumorimies Joell Ortiz tekaisi hänkin oman versionsa, Jim Jonesin avustuksella, jossa meininki on vähän ”huudimpi” ja mennään vähän matalammalla profiililla…”Nissan, Honda, Chevy” on herrojen vastaveto ja voi kuinka on hauskaa. Tästä sitten vain miettimään, kumpi versio on parempi… :)

..ehkä se piisaa nyt video-osastolta. Tuottajani MGI:n ollessa muutaman päivän reissussa, olen hetkeksi ehtinyt päivystämään Pointguardilla vaatehommissa. Aletaan elää sitä aikaa, että kevätmallistot saapuvat pian sisään, nyt kannattaa ostaa kovasta alesta vanhat pois! Tässä kuitenkin ennakkomaistiaiseksi muutamia herkkuja suosikkimerkkini, LRG:n kevään 2010 mallistosta. Meininki on todella kohdallaan..kuola valuu jo!

LRG SPRING 2010

LRG SPRING 2010

LRG SPRING 2010

…wow! Näitä odotellessa! Palailen taas, viikonloppu tarjoileekin pienen huilin jälkeen keikan Liigan kanssa Mikkelin ZicZacissa ja lauantaina Namika Lahden pudotuspelitaistelulle äärimmäisen tärkeän ottelun ToPoa ja Hanno Möttölää vastaan. Että ei kai siinä kuin ”näihin kuviin ja näihin tunnelmiin”!

-Brädi

Videot viikonlopuksi!

Perjantai, Maaliskuu 5th, 2010

Moro!

Painettiin tuossa poikain kanssa vielä lapinrundin jatkoksi kolme laivakeikkaa, huh! Yhdeksän keikkaa kymmenessä päivässä! Loppukuun meikämanne ottaakin keikoista melkein kokonaan vapaata ja edessä on levynteon loppurutistus. Pitäkää peukkuja, että ehdimme saada kaiken valmiiksi, kiire tulee!

Tässä kuitenkin taas muutama kova musiikkivideo viikonlopun ratoksi, enjoy!

- DJ Khaled – All I Do Is Win (feat. T-Pain, Ludacris, Rick Ross & Snoop Dogg)

Kovin biisi juuri nyt. Huh, mikä bängeri! Ludacris on jumalhahmo.

- Lil Wayne feat. Eminem – Drop the World. Aivan mielettömän upea biisi. Ikävä kyllä video on ”clean”, niinkuin nämä usein ovat. Tässä kun tulisivat voimasanat edukseen…


Let It Rock-hitistään tunnettu rokkikundi Kevin Rudolf Cash Money-tovereidensa kanssa..kova biisi ja tosi hieno video

- Taio Cruz – Break Your Heart (feat. Ludacris)

Brittikomeetta Taio Cruz saa hittiinsä tässä mukaan Ludan ja jälki on kovaa. Samaan kategoriaan ampuu kuin jo aiemmin hehkuttamani Iyaz ja Jason Derulo. Sorry vaan kaikki kovikset, mutta tämä r&b-pop putoaa meikäläiselle nätisti.. :)

..olisin lisännyt tähän vielä Young Moneyn Roger That-videon, jossa mukana Lil Wayne, Nicki Minaj ja Tyga, mutta jostain syystä se on vedetty pois linjoilta. Ehkä saan sen mukaan pian. Lähdetään näillä viikonloppuun! Menovinkiksi annettakoon Fintelligensin Mun Tie Tai Maantie-levyn julkkarikeikka Helsingin Virgin Oilissa lauantaina! Sinne siis, kenellä menojalka vipattaa! Mukavaa viikonloppua!

-B

Vähän videoita…

Torstai, Helmikuu 18th, 2010

Terrrr-ve!

Tässä ei ole nyt hetkeen mitään käänteentekevää tapahtunut, puurran loppusuoraa levyn viimeisten biisien kanssa ja odottelen levy-yhtiöltä vihreää valoa, että päästään kertomaan julkaisu-uutisia teille virallisesti. Ei huolta, kaikki hyvin – ensimmäinen single jo miksattu ja kevättä kohti mennään. Tulee hirvittävän kiireinen kevät, mutta hyvältä näyttää. Samalla koetan parhaani mukaan kiertää Cheekin kanssa murhaavaa tahtia, tulkaahan keikoille!
Ennen seuraavaa uutisoitavaa, mulla oli hetki aikaa istahtaa ja laittaa muutama uusi musiikkivideo, kun niistä olette niin aiemminkin tykänneet. Enjoy! (Videoista taas suuret propsit Onsmashille.)

-B

- Upea 2010 versio alunperin Michael Jacksonin ja Lionel Richien tekemästä We Are the Worldista, Haitin tragedian tueksi. Huhhuh. Bongaa suosikkisi!

- Uutta levyään valmistelevalta Bone Thugs-N-Harmonylta Rebirth. Video ei ole kummoinen, mutta ukot loistavassa iskussa. Jos nuoremmat eivät tiedä, niin perehtykää. Bone on se ainoa oikea, todellinen nopean ja melodisen räpin ”kantaisä”, jolle niin moni nykyräppäri on velkaa. Tragedioiden repimä ryhmä, jolle toivon todella hyvää!

- Fintelligensin uudella levyllä feattaava (!!!!!) Sean Price pienellä Street Shit -välipalalla tässä. P ei videoilla koreile, mutta sylky on aina on point. Yksi aliarvostetuimpia ja aidoimpia äijiä pelissä. Fanitan NIIN paljon.

- Suuren suosikkini, Slaughterhousen Crooked I:n suojatit, Horseshoe Gang, ovat monelta pimennossa, mutta huikeita ukkoja sylkemään. Heidän viime vuonna tullut levynsä, Gangsta MC, löytyy mm. iTunesista, suosittelen. Tässä kundit fiilistelevät vanhaan länsirannikon barbecue-tyyliin ja toimiihan se. Pimp Shit.

- Slaughterhousen Suomen vierailun jälkimainingeissa voi laittaa lisääkin Slaughter-jengin matskua, tässä Joell Ortiz erittäin kivassa muistelubiisissä oivan laulumiehen, Novelin, kanssa. Heiltäkin ulkona yhteinen mixtape, simmut auki! Call Me!

- Tunnelmointiin kun päästiin, niin lyödäänpäs kehiin sooloansa valmistelevan Masspike Milesin biisi Love Drunk, jossa feattaa Rick Ross. Mielestäni näiden ukkojen soundimaailma on juuri nyt ehkä alan parasta. Toimii myös näemmä lauluhommiin.

- Sitten jotain, mikä olisi synti ja häpeä jättää laittamatta. Junnuvuosieni suursuosikki, Cypress Hill, tekee paluuta. Näillä kundeilla meikäläinen kasvoi ja on aika hienoa nähdä että ukot jaksavat. Uskottavan näköisiä sikoja! :) Cypress Hill ja eka sinkku, It Ain’t Nothin’! West up!

- Mielestäni paras vanhan kunnon r&b-alan mies, Jaheim is back. Uusi albumi, Another Round, on kaupoissa nyt ja tässä sinkkua JADAKISSIN kanssa. Huh. I Ain’t Leavin’ Without You. Kuinka kiva fiilis!

- Viimeiseksi hienoin näkemäni video hetkeen. Asialla Kanadan rap/reggae/r&b/pop-monitoimi-veteraani, Kardinal Offishall ja biisi on We Gon Go. Mahtava video ja aihe on hieno – anna kunnioituksesi tyypeille vielä kun he ovat elossa. Diggailen tosi paljon, upea video.

P.S. MUISTAKAA, Fintelligensin uusi albumi, Mun Tie Tai Maantie, on kaupoissa JUST NYT!

Emmahommaa!

Maanantai, Helmikuu 8th, 2010

Hep!
Taas pienen paussin jälkeen pääsen palaamaan blogin pariin! Ollaan kiidetty lomien jälkeen hirvittävää vauhtia ja se aika mikä keikoilta on jäänyt, on mennyt tehokkaasti MGI:n kanssa studiossa levyn kanssa puurtaen – tai sitten siihen biisejä kirjoittaen! Kova meininki, eikä puutu paljoa enää! Mutta tämä blogimerkintäni ei kerro nyt levystä, vaan Emma-Gaalasta, johon osallistuimme toista vuotta putkeen. Tälläkin kertaa esiinnyimme – ja tällä kertaa hoidettiin myös pystiä kotiin! Cheek pokkasi ansaitusti vuoden hiphop/dance/r&b-albumin Emman, onnea!

Voittajan on helppo hymyillä!

Voittajan on helppo hymyillä!

Jo viime vuonna esiintyneinä, päivän kuvio oli meille jo melkoisen tuttu. Paikalla Linnanmäen Peacock-teatterissa piti olla jo aikaisin iltapäivällä, luvassa oli kenraaliharjoitukset, erilaisia info- ja pressitilaisuuksia artisteille, ym. ym. Televisioidun lähetyksen ollessa kyseessä, asiaan kuuluu myös meikki. Kyllä, meikki. Meillekin. Haha! Tässä Luoma ja TS meikissä – sorry jätkät!

TS nätiksi! :D

TS nätiksi! :D

Luoma luonnonkauniina! :D

Luoma luonnonkauniina! :D

Esitimme gaalassa Cheekin hittisinkun, Jos Mä Oisin Sä, ja erikoisuutena tänä vuonna käytimme kertosäkeessä mieskuoroa! Huh! Homma toimi kundien kanssa tosi hyvin ja paikan päällä oli musiikkiväki ihmeissään. Porukka diggaili tosi paljon meidän vedostamme ja todella moni tuli kehaisemaan illan päätteeksi – Lauri Tähkästä lähtien. Mielestäni koko illan hauskinta antia on tavata eri genreissä vaikuttavia kollegoita ja turista kuulumiset. On myös siistiä päästä kokemaan tyypit julkisen kuvan takana ja nähdä miten he hommaansa hoitavat – edes sen yhden gaalassa esitetyn biisin verran. Räppäreitä ei tänä vuonna paikalla näkynyt liiemmin, (ei kyllä viime vuonnakaan) paikalla oli kuitenkin lisäksemme Cheekin voittaman Emman jakanut Redrama, sekä vuoden tulokkaaksi ehdolla ollut Aste.

Redmen

Redmen

Rzy, meitsi, Luoma & Aste takahuonetunnelmissa.

Rzy, meitsi, Luoma & Aste takahuonetunnelmissa.

Ylipäänsä, gaalaa dominoi tänä vuonna naisväki. Chisu ja Anna Puu kipittelivät palkintopuheisiin vuorotellen – ja monta kertaa. Sanottavasti en huomannut kenestäkään silminnähtävää pettymystä palkitsemattajäämisestä, tosin Vesterinen Yhtyeineen kirjaimellisesti ”repi pelihousut”, Anna Puun pokattua vuoden tulokkaan pystin, hahah!

Takahuone-tontut

Takahuone-tontut

Tapahtuman paljonpuhutut jatkot pidettiin tällä kertaa Helsingin The Circus -yökerhon tiloissa. Käytännössä homma tarkoitti sitä,  että gaalaväki siirtyi TV-lähetyksen loputtua Circukseen, jossa odotti kutsuvieraita varten herkullinen illallinen. Muuten ohjelmaa ei ollut sen kummemmin, mutta jo aiemmin kehaisemani toisten artistien kanssa tutustuminen ja juttelu sai jatkua ehkä vielä alkuiltaa rennommissa merkeissä. Jatkoilla meillä oli jo aika vankka edustus, sillä seuraan liittyivät mm. Cheekin hovituottajaksi noussut hittinikkari-duo Millionaire Men, Rähinä Recordsin ”hallitus” (Elastinen, Iso-H, Tasis, Uniikki ja Andu) ynnä muita. Hyvin porukka tuntui jatkoilla viihtyvän, merkillepantavaa on Suomessa käsittämättömän hyvin (triplaplatinaa) menestynyt saksalais- rockabilly-coverpumppu Baseballs, jonka kundit viihtyivät mestoilla myöhään ja ilman pienimpiäkään tähden elkeitä. Itse en poikien musisoinnista välitä, mutta tosi mukavia äijiä olivat ja jalat maassa. Kaikin puolin Emma-ilta oli varsin onnistunut. Nukuttuani kauneusunet romanttisesti miksaaja-mestarimme, Kassun, kanssa Hotelli Presidentissä, starttasin keikkaviikonloppuun joka sisälsi kovat vedot Lohjalla (Lojo) sekä Hyvinkäällä.

MMEN-Juspe, minä ja jotain pesisjengiä.

MMEN-Juspe, minä ja jotain pesisjengiä.

Nyt maanantaina matka jatkuu Goom-risteilylle, jossa kanssamme kreisejä opiskelijoita viihdyttävät muistaakseni K-System ja Haloo Helsinki. Keikkatahti on nyt todella tiukkaa ja levynteko on loppusuoralla, mutta koetan silti tännekin ehtiä kirjoittaa! Ihan näillä näppäimillä saadaan myös viralliset uutiset tuosta meikämannen soololevyn julkaisusta.. ;)

Seuraavaa merkintää odotellessa tsekatkaa ihmeessä Cheekin uusi musiikkivideo Viihdyttäjä-kappaleesta, meininki on tuttuun tapaan kova!
Seuraavaan kertaan!
- Brädi
P.S. Olen muuten ehkä Suomen kovin räppäävä kummisetä. Tänään ristittiin jo kolmas kummilapseni, kova kundi, Mico Viljami Seppälä, josta olen kovin ylpeä! Jes.

Skillz – ‘09 Rap Up!

Tiistai, Tammikuu 26th, 2010

Ja tervehdys taas! Pakko jakaa teidän kanssanne, kun bongasin juuri ilokseni Virginian veteraani-sanaseppo Skillzin tämän vuoden version vuoden päätapahtumat tiivistävästä ”Rap Up” -biisistä! Siistiä, että Skillz tekee näitä yhtä tunnollisesti kuin Liiga E.P.M.T.:n aina uudeksivuodeksi.. ;) Joku on tämän saattanut jo nähdä, mutta mulle tämä oli uusi. Check!

Eikös ollutkin hauska? Kannattaa väijyä ne vanhatkin vaikka ‘Tubesta!

-Brrrr!