Kirjoitukset ‘Vaatteet’ Kategoriassa

Kukkuu!

Keskiviikko, Maaliskuu 17th, 2010

Morjestus!

Sorry taas pienestä delaysta kirjoittelussa, olen ottanut studiorusketusta sillä tahdilla, että iltaisin on ollut takki ihan liian tyhjä kirjoittamaan. Palan halusta infota teille levy-yhtiöuutiset, julkaisupäivämääriä, ynnämuita, mutta vielä joutuu hetken odottelemaan. Kaikki on kyllä ihan viittä vaille valmista, promo- ja kansikuvat otettu, sinkku miksattu ja valmiina radioon…kyllä tämä viimeinkin nyt tapahtuu. Omat suoritukset albumille ovat todennäköisesti purkissa ensi viikolla ja koko paketin pitäisi lähteä painoon jo 07.04. Jännitys tiivistyy, koettakaa kestää..itselleni se on todella vaikeaa!

Kun en kerran vielä saa sen kummempia uutisoitua, laitetaan mestoille jotain siistejä juttuja viime päiviltä.
Tätä kirjoittaessani soi Freewayn ja vanhan G-Unit-tuottaja Jake Onen yhteisplatta, Stimulus Package, jonka viimein postipoika toi tänään. Levy on oikein kova, kunnon katuräppiä parhaasta päästä, mutta huh – lieneekö proggiksen kansipaketti kaikkien aikojen hienoin rap-levyn (tai minkä tahansa levyn) kansi? Levynkannet ovat ikäänkuin lompakko, joka on kääräisty Freeway & Jake One-”seteleihin”..hahah, ei mitään rajaa! Sen verran on erikoiskamaa, että julkaisija on tehnyt kansista erillisen promovideon – tsekatkaa, niin uskotte:

..että sellaista! Musavideorintamallakin tietysti tapahtuu, esitelläänpä ensimmäisenä suosikkiräppärini Ludacrisin uusi video tämän hetken halutuimman tyttöräppärin, Nicki Minaj:n kanssa, biisi kulkee nimellä My Chick Bad – ja ai että Brädi-setä tykkää. Ludan uusi levy, Battle of the Sexes on kaupoissa nyt!

Mitäs sitten…niin juu, viime aikojen suosikkibiitti, jolle jenkeissä halutaan sylkeä, taitaa olla Lloyd Banksin comeback-single, Beamer, Benz or Bentley, jolla mukana on Juelz Santana. Molemmat ukot kuuluvat ihan all-time -suosikkeihini ja odotan molempien uusia albumeita tosi paljon. Alla video poikien kukkoiluun. Mutta ei siinä vielä kaikki. Slaughterhousen huumorimies Joell Ortiz tekaisi hänkin oman versionsa, Jim Jonesin avustuksella, jossa meininki on vähän ”huudimpi” ja mennään vähän matalammalla profiililla…”Nissan, Honda, Chevy” on herrojen vastaveto ja voi kuinka on hauskaa. Tästä sitten vain miettimään, kumpi versio on parempi… :)

..ehkä se piisaa nyt video-osastolta. Tuottajani MGI:n ollessa muutaman päivän reissussa, olen hetkeksi ehtinyt päivystämään Pointguardilla vaatehommissa. Aletaan elää sitä aikaa, että kevätmallistot saapuvat pian sisään, nyt kannattaa ostaa kovasta alesta vanhat pois! Tässä kuitenkin ennakkomaistiaiseksi muutamia herkkuja suosikkimerkkini, LRG:n kevään 2010 mallistosta. Meininki on todella kohdallaan..kuola valuu jo!

LRG SPRING 2010

LRG SPRING 2010

LRG SPRING 2010

…wow! Näitä odotellessa! Palailen taas, viikonloppu tarjoileekin pienen huilin jälkeen keikan Liigan kanssa Mikkelin ZicZacissa ja lauantaina Namika Lahden pudotuspelitaistelulle äärimmäisen tärkeän ottelun ToPoa ja Hanno Möttölää vastaan. Että ei kai siinä kuin ”näihin kuviin ja näihin tunnelmiin”!

-Brädi

Miamista.

Maanantai, Tammikuu 25th, 2010

No niin, nyt on hetki aikaa istahtaa alas ja kertoa teille vähän reissusta. Olimme (Herrasmiesliiga + DJ Luoma) siis tammikuun 11. – 18. päivä lomamatkalla Miamissa, Floridassa. Matkustimme Miamiin keskellä Floridan kylmintä tammikuuta 20:een vuoteen, mutta kylmyyden pelko oli loppujenlopuksi turha. Myönnettävä on, että loman pari ensimmäistä päivää vaatetus oli tyyliä farkut ja huppari, mutta keskiviikosta eteenpäin nautimmekin jo ihan kevyesti hellelukemista. Sen verran kuitenkin osuttiin väärään sesonkiin, että oletusarvoista ranta- ynnä bilemeininkiä viikkomme ei sisältänyt, ennemminkin aktiivista alueeseen tutustumista, shoppailua, ruokaa ja ylipäänsä hauskaa yhdessäoloa ja lomafiilistä. Kirjoittelen nyt yleisesti, mikä oli meininki.

Asustelimme komeasti hotelli Hilton Downtownissa, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Miamin Downtownissa, Biscayne Boulevardilla. ”Kotikatumme” varrella oli juurikin nämä musavideoista tutut, isot pilvenpiirtäjähotellit, pankit ja business-centerit, sekä NBA-joukkue Miami Heatin upea kotiareena, American Airlines Arena. Ikävä kyllä Heat oli juuri vieraspelikiertueella, joten matsia emme päässeet kuitenkaan näkemään.

American Airlanes Arena

American Airlines Arena

Hotellihuoneen ikkunasta...

Hotellihuoneen ikkunasta...

Hotellin terassilta

Hotellin terassilta

TS brunalla hotellin altaalla..

TS brunalla hotellin altaalla..

Hotellin ikkunasta pt. 2

Hotellin ikkunasta pt. 2

Periaatteessa siinä hotellin lähimaastossa oli ”tylsä” pyöriä, toki isoja ja hienoja rakennuksia oli siisti fiilistellä ja ihmetellä ja melko lyhyen kävelymatkan päässä oli kivasti rantaan sijoitettu Miami-mittapuulla pieni ostoskeskus jonka ravintoloista pystyi fiilistelemään satamameininkiä ja hienoja veneitä ym. ”Kotikulmat” oli kuitenkin äkkiä nähty ja periaatteessa joka päivä heilahdimme vuokra-autolla vähän kauemmas Downtownista. Suosittelen vahvasti auton vuokraamista, siitä on Miamissa paljon apua. Kiinnostavat mestat ovat melko kaukana toisistaan ja Miamissa ei ilmeisesti ole samanlaista loistavaa julkisen liikenteen verkkoa kuin esim. New Yorkissa, jossa metrolla on tosi helppo liikkua. Me ainakin koimme, että autosta oli tosi paljon apua, joskin parkkeeraaminen oli jokapäiväinen helvetti. Meillä oli alla ensin hauska Jeep Wrangler rättikatolla, mutta vaihdoimme autoa puolessavälissä reissua muskelikkaampaan Dodge Chargeriin, joka sitten palvelikin paremmin kuin hyvin.

Meidän vuokrakiesi

Sika ja kiesi

Sika 2. ja kiesi

Sika 2. ja kiesi

Kotihuudeilta

Kotihuudeilta

On myönnettävä, että iso osa ajastamme meni erilaisten ostoskeskusten kiertelyyn. Keskukset sijaitsivat järjestään pienen ajomatkan päässä ja kiertelimme niitä kehutuimpia ikäänkuin retkiluontoisesti. Järkyttävän kokoiset  ostosparatiisit upeine myymälöineen olivat melkoinen motivaattori suomalaiselle vaateyrittäjälle…Luoma ja TS olivat ensimmäistä kertaa jenkeissä ja on sanottava, että pojat olivat aikalailla silmät ymmyrkäisinä niiden sniikkerihyllyjen edessä! Suosikiksemme nousi hieno Aventura Mall, mutta kiva oli myös hieman kansanomaisempi Dolphin Mall. Designer-muotiin ja lähes pelkästään huippukalliiden suunnittelijoiden liikkeisiin pohjaava Bal Harbour Shops oli myös pysäyttävä kokemus, mutta meikäläinen saa vielä vähän räpätä, ennenkuin sieltä juuri mitään ostettavaa löytyy, hahah! Paikallinen Pointguard, Shoe Gallery, oli myös kiva nähdä, kuten myös sneaker-hullujen paratiisi Air Traffic Control Miami. Sporttista ja urbaania vaatetusta löytyi kyllä yllinkyllin, Foot Lockereita, Champs Sportseja ja kumppaneita oli oikeasti lähes joka korttelissa! Seuraavaksi muutamia kuvia ostosreissuilta:

Bal Harbour

Bal Harbour

ATC

ATC

ATC

ATC

ATC

ATC

Dolphin Mall

Dolphin Mall

Luoma @ Nike, Dolphin Mall

Luoma @ Nike, Dolphin Mall

Shoe Gallery

Shoe Gallery

Helppo olla fani...

Helppo olla fani...

"Kuhan on hyvät kengät, mikäs siin on kulkiessa.."

"Kuhan on hyvät kengät, mikäs siin on kulkiessa.."

Toisin kuin moni luuli, poikaporukassa tehty reissu ei ollut rymyretki Miamin rannoille. Kävimme nimittäin peräti yhden kerran yöelämässä! Jotta näkisimme sitäkin puolta, kävimme kehutussa Club Mansionissa, jossa juhlittiin kyseisenä iltana r&b-prinsessa Amerien synttäreitä. Sunnuntai-iltana samassa mestassa olisi ollut Fabolous livenä ja muutenkin paikka on hiphop-väen suosiossa. Mansionin meininkiä voi kurkistaa heidän kotisivuillaan TÄÄLLÄ. Yksi ilta yöelämää siis riitti, mieluummin mentiin illalla johonkin mukavaan ulkoilmaravintolaan syömään rauhassa ja fiilistelemään kävelykatujen kuhinaa. Ehkä koko reissun suosikkipaikakseni nousi Lincoln Road Miami Beachin alueella, joka on muistaakseni kahdeksan korttelin mittainen iso kävelykatu, jonka varrella on kauppoja, klubeja ja ravintoloita. Sinne päädyttiin toistuvasti viettämään aikaa ja nauttimaan koko ajan lämpimämmistä päivistä.

Lincoln Rd.

Lincoln Rd.

Sunnuntaipäivän käytimme roadtrippiin kohti etelää. Ajelimme Keysiin, eli Floridan eteläkärjestä lähteville saarille, joiden viimeisenä on Key Westin pieni kaupunki, josta on enää muistaakseni 150 km Kuubaan. Saaria yhdistää maailman pisin veden päälle rakennettu moottoritie, ja voin kertoa, että oli aika makoisat maisemat merelle ja kaikennäköisiä otuksia kuhiseville suo-alueille! Key West oli aivan mahtava! Aikanaan merirosvojen tukikohtana toiminut, värikkään historian omaava kalastajakylä oli tosi hauska kokemus merirosvomuseoineen ja iki-ikivanhoine puurakennuksineen. Todellinen vaihtoehto karata arjen paineita karkuun. Suosittelemme ja vahvasti!

Key West

Key West

Kuistilla Key Westissä

Kuistilla Key Westissä

Key Westin kukot...

Key Westin kukot...

Key Westin katukuvaa

Key Westin katukuvaa

Key Westistä saatiinkin sitten ihan mukava kontrasti seuraavan päivän muutaman tunnin hengaukselle New Yorkin keskustassa, odotellessamme koneen vaihtoa seitsemisen tuntia. Ihan kuin olisi aikamatkalla ollut, niin olivat eri maailmat. Yleisesti ottaen reissu oli tosi rentouttava ja mukava, mitään suurempia ongelmia ei ollut. Hauskimmaksi tötöilyksemme voisi laskea, kun eräänä päivänä päivän päätteeksi emme löytäneetkään autoamme sieltä, mihin olimme sen jättäneet. Hiukan kuumottava tilanne, kun vuokra-auto on hävinnyt. No, emme sitten olleet parkkeerauspaineissamme huomanneet, että auto oli jollain pankin asiakaspaikalla, jossa oli hinaus-uhka asiattomille parkkeeraajille! Auto oli hinattu paikalliselle autovarikolle, josta saimme lunastaa sen 210$ vastaan, hahaa!
Pidin Miamista tosi paljon ja takaisinkin voi mennä – vaikkapa sitten sitä rantalomaa tarkemmin ajatellen. Oli myös silmiä avaavaa käydä taas vaihteeksi paikassa, joka saa arvostamaan koti-Suomen turvallisuutta ja systeemin toimivuutta. Miamissakin näkyi todella hyvin amerikkalaisen yhteiskunnan ongelmat, sosiaaliturvan huonous, huumeet, mielenterveysongelmat ja köyhyyden ja rikkauden tyly ero, vaikkapa vain yhden korttelin sisällä. Narkkarit, kodittomat, sotien silpomat veteraanit – kaikki olivat läsnä koko ajan, kaiken sen loiston ja runsauden keskellä. En ala tässä sen tarkemmin analysoimaan, mutta ajatuksia reissu herätti näiltäkin osin ja olen kotimaastani kiitollinen. Tottakai nautin suunnattomasti niistä asioista, joita Yhdysvalloissa fanitan, varsinkin kun koripallo- ja hiphop-ihmisenä kyseiset asiat ovat niin käsittämättömän paljon paremmin esillä. NBA- ja NCAA-korista tuli koko ajan useammaltakin kanavalta ja radiosta ei tarvinnut Baseballsia ja PMMP:tä kuunnella. On se vaan hienoa. :)
Musiikista sen verran, että ylipäänsä ja yllättävänkin vahvasti myös ns. urbaanin musiikin radioasemilla musiikkipuolen ehdoton ykkösartisti oli Lady Gaga! Mimmi oli soitossa muistaakseni neljän eri sinkun voimin – aika vakuuttavaa. Muita hittejä olivat Jay-Z:n Empire State of Mind, Trey Songzin ja Fabolouksen Say Ahh, Rihannan Hard, Iyazin Replay ja Young Moneyn Bedrock. Soittolistat ovat muuten sielläpäin vaikkapa Suomen NRJ:täkin pienempiä, hittejä buustataan ihan hirveästi ja aika äkkiä siihen rotaatioon kyllästyy. Tässä muuten uunituore, todella hauska video Ludacrisin uuteen sinkkuun How Low, joka oli myös kovassa soitossa ja selkeästi tulossa isoksi hitiksi:

Tässä vielä muutama nettisivu mainitsemiini reissun mestoihin liittyen, voitte kurkkia lisätietoa ihan virallisilta sivuilta:

Club Mansion
Air Traffic Control (ATC)
Aventura Mall
Lincoln Road
Bal Harbour Shops
Florida Keys

Ehkäpä siinä oli nyt jotakin – ainakin alkuun..saatan palata reissuun vielä myöhemmin ja laittaa ainakin lisää kuvia, kunhan saan muiden kundien kameroiden sisällön haltuuni! Mukavaa viikkoa kaikille! Laitetaan vielä Ludacrisin seuraksi kotimaista väriä, nimittäin jos joku ei ole huomannut, FINTELLIGENS julkaisee helmikuussa uuden albumin ja uuden sinkun video on jo ulkona! Biisin nimi on Mikä Boogie ja meininkihän on luonnollisesti kova. Tästä videota että pätkähtää! Päts!

-Brädi

Tiistaitouhuja…

Keskiviikko, Marraskuu 11th, 2009

Aye!

Harjoitellaan nyt tätä blogin pitoa ja totutellaan…Tiistait nimittäin on usein tosi kivoja päiviä! On ne! Mulla on nimittäin viime aikoina ollut tosi usein tiistaina studiopäivä ja niin oli tänäänkin. Oikeastaan tänään oli studioaamu- tai aamupäivä, sillä mulla ei ollut ohjelmassa kuin yhden säkeistön nauhoittaminen. Vieraaksi piti tulla yksi kovan luokan vanha tekijä, mutta kyseisen herran lapsen sairastuminen esti featin nauhoitukset tältä päivältä. Harmi toki, mutta uusi päivä on jo varattu vierailulle! Itse sain kuitenkin syljettyä säkeistöni ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Voi olla, että siinä valmistui juuri sinun suosikkibiisisi levyltä, ei sitä ikinä tiedä!
Allaolevassa kuvassa meikämanne pähkäilee MGI:n mestoilla tuoretta sessiota ruudulta ja fiilistelee. Harmi kun kuvasta ei kuulu kyseinen biisi, hahaa…

On se jännää.

On se jännää.

Niin tosiaan, tiistait on touhua täynnä. Studiolta painelin Pointguardille hommiin, siellä mun apupojat punnersivat hiki päässä uutta vaatelastia esille. Komeata oli kama, kannattaa katsella iso uusi päivitys loppuviikosta/ensi viikon alusta, Pointguardin verkkokaupasta, www.pointguard.fi .
Kuuden jälkeen painelinkin sitten kotiin ja sieltä lumimyrskyyn lenkille, aina niin haastaville Radiomäen kukkuloille, ja ehdin juuri ja juuri kotiin viikon kohokohtaa varten! Jos joku ei tiedä, niin nyt tietää! Tiistaisin nimittäin pelaan hyvää ystävääni, Lari ”Tatti” Lyytikäistä vastaan veriset kamppailut maailman parasta koripallopeliä, NBA 2K10:a, PS3:lla. Huhhuh, voiko koripallonarkkaria enää paremmin helliä? Olen pelannut vastaavia pelejä peukut ruvella jo 90-luvun puolelta asti, enkä koskaan ole nähnyt vastaavaa. Tatin kanssa haetaan nimenomaan realismia ja mahdollisimman autenttisia tilastoja jne – 2K10 on kyllä todellinen helmi siihen tarkoitukseen! Pelasimme taas todella tasapäisesti neljä ottelua, molemmat voittivat kaksi per nenä. Tänä vuonna peli on luistanut parhaiten Orlando Magicilla ja Denver Nuggetsilla, tänään tosin koitin Oklahoma City Thunderia, Utah Jazzia, Atlanta Hawksia ja mestari-Lakersia. Nyt on kyllä silmät niin ristissä, että pitää ottaa unta palloon, palataan taas….tässä vielä NBA 2K10:n kansi, niin tiedätte ostaa, jos ymmärrätte hyvän päälle:

Jumaluutta.

Jumaluutta.

-Br-brr-brrädi!