Kirjoitukset ‘Rap’ Kategoriassa

Toppeja ja floppeja 2009..(osa 1.)

Maanantai, Joulukuu 28th, 2009

Röyh!

Huh, anteeksi, kinkku pyrkii ulos yläkautta. Nyt on paketit avattu ja ruokaa ja herkkuja syöty niin että napa ruskaa. Kun mihinkään liikunnalliseen ei nyt tässä tilassa pysty, sain kunnianhimoisen idean listata vuoden parhaita levyjä ym. näin vuoden 2009 lähestyessä loppuaan.
Moni nillittää, ettei nykyään tule hyvää musiikkia ulos – p*skapuhetta, sanon minä. Tosiasiassa saatavilla on paljon todella hyvää kamaa, kyse on vain siitä, että samaan aikaan julkaistaan käsittämättömiä määriä kamalaa kuraa, joten helmien löytämiseen pitää käyttää vähän enemmän aikaa ja vaivaa nykyään. Mutta kertakäyttöisessä nykymaailmassamme ei moiseen voi tietenkään käyttää aikaa… Itse olen levyjen keräilijä ja haluan ostaa kaikki hyvät albumit, fyysisenä, en datana tietokoneelle. Musiikkibisnes on nykyään kovin sinkku-/hittivetoista ja aniharva vaivautuu tsekkaamaan koko levyn ja tutustumaan artistiin paremmin. Se on harmi. Sinkun tehtävä on aiheuttaa kuhinaa mahdollisimman laajassa kuulijakunnassa, soida radioissa ja luoda kiinnostusta ja keskustelua. Albumilla sitten luodaan se oikea kuva artistista ja sinne se sydänveri vuodatetaan. Ikävä kyllä näyttää siltä, että moni isonkin profiilin artisti menee sieltä mistä aita on matalin ja perustaa levynsä niille potentiaalisille hiteille ja muu osa levystä jää kevyeksi. Poikkeuksia toki onneksi on ja vuonna 2009:kin antoi meille monia hyviä kokonaisuuksia. Mielestäni 2009 oli rap-vuotena merkittävä siinä, että todella moni oikea supertähti ja kestosuosikki (Eminem, 50 Cent, Jay-Z, Busta Rhymes, Fabolous, Snoop Dogg, jne. jne.) julkaisi uuden levyn. Yhtä merkittävää on se, että vain harva niistä yltää lähellekkään klassikon, tai edes kiitettävän albumin asemaa. Mieltäni lämmittävänä seikkana nostan esiin raikkaat nuoret tulokkaat ja ennenkaikkea taidokkaan räppäyksen selkeä korostuminen viime vuosien aivottoman ringtone-apinahumpan jälkeen. Slaughterhousen ja kumppaneiden vastarintaliike hyvän ”sylyn” eteen on hieno asia. Myös moni 90-luvun soundille uskollinen pumppu onnistui pyrkimyksissään hienosti. Hiphopin lisäksi kurkistan r&b/pop-puolelle, jossa mielestäni oli todella kiva vuosi. Katsotaan, sanoi lääkäri…

Kategoria 1: Hiphop – ulkomaat (TOP 10)

1) Jadakiss – The Last Kiss

New Yorkin paikka USA:n rap-pääkaupunkina on lähivuosina horjunut pahasti. Valtavirran kumartaessa etelään, myös moni New Yorkin hurja on tehnyt kompromisseja ja unohtanut tehdä sitä, missä New Yorkin äijät ovat vahvoja. Suuri suosikkini Jadakiss on ajellut sentään koko pitkän uransa valitsemallaan kaistalla, joka pitää sisällään karismaattisen äänen, erittäin taitavaa rimmausta, New Yorkin katutarinaa ja sopivissa määrin samppanjaa, tyttöjä ja onnistuneita r&b-kollaboita – kombo, josta itse Notorious BIG olisi ylpeä. Jadakissin The Last Kiss osoitti 2009, että New Yorkista irtoaa vielä ja näillä eväillä voi menestyä myös listoilla. The Last Kiss on laatua alusta loppuun, soundi ja tuotanto on huipussaan ja räppärinä Jadakiss ei petä ikinä. Vuoden ehkä odotetuin levy minulle – ja yksi harvoista, joka vastasi odotuksia – vuoden ykköseksi asti. Videomaistiaisena singlelohkaisu By My Side feat. Ne-Yo:

2) Royce da 5′9 – Street Hop

On selvää, että Royce da 5´9 on maailman parhaita räppäreitä, helposti. Royce on niitä miehiä, jotka pärjäävät missä tahansa seurassa, Eminemien, Busta Rhymesien, kenen tahansa kanssa Royce pitää pintansa ja usein myös varastaa shown. DJ Premierin hääriessä vastaavana tuottajana, Street Hop nojaa 90-luvun räpin henkeen, mutta on kuitenkin todella tässä päivässä. Rap-suorituksena Street Hop on ilmiömäinen ja pitää sisällään paitsi hienoja flow-ratkaisuja ja pudottavia iskulinjoja ja metaforia, myös nokkelia ideoita, mahtavaa tarinankerrontaa ja munille potkivia biittejä. Edes pituus (19 raitaa) ei haittaa, hyvin jaksaa kuunnella. Kyllä, Slaughterhousen ”pää” on Brädin hyvä kakkonen 2009. Video-esimerkkinä levyltä ”Shake This”:

3) Rick Ross – Deeper Than Rap

Sanottakoon heti aluksi, että Rick Rossin vanginvartijaepäilyt ja kyseenalainen, joskin ihan viihdyttävä ”beef” 50 Centin kanssa jääköön omaan arvoonsa ja en ota niihin kantaa. Ulkomusiikilliset seikat sikseen, Deeper Than Rap on minun listani kolmanneksi paras ulkomainen rap-levy vuonna 2009. Sanottakoon heti aluksi, että Rick Ross on teknisesti aliarvostettu räppäri. Ross maalaa Miamin huumelordi-tarinansa todella eläväksi kuvaksi kuuntelijan päähän, istuen poikkeuksellisen hienosti biitille kuin biitille. Siihen ei moni pysty. Rossin flow venyy moneen ja karismataso on aina korkealla. Kun tämän lisäksi Deeper Than Rapilla on mahdollisesti paras tuotanto koko vuonna, top3-sijoitus listallani on oikeutettu. The Inkredibles, J.U.S.T.I.C.E. League, The Runners ja kumppanit ovat onnistuneet varustamaan Rossin uusimman sellaisilla biiteillä, että tätä paremmin Miamin kokaiini-cowboyn tarinaa tuskin voi tahdittaa. Uskon näkeväni, mihin Ross pyrkii – ja kun esimerkiksi upea Usual Suspects (feat. Nas & Kevin Cossom) soi, ymmärtää, että sen pitää kuulostaa juuri tältä. Herran aitoudesta ja uskottavuudesta voitte vääntää niin paljon kuin haluatte, mutta Deeper Than Rap on hieno albumi. Videoksi heitetään ykkössinkku Magnificent feat. John Legend:

4) Jay-Z – The Blueprint 3

14 albumia, yli 30 miljoonaa myytyä levyä, Rocawear, hajuvesiä, Roc Nation-levy-yhtiö, New Jersey Netsin omistajuus, 40/40-klubiketju ja tietenkin Beyoncé. ”Onko Jay-Z jo isompi kuin hiphop itse”, kysyi XXL Magazine taannoin. Tiedä häntä, mutta se on selvää, että Jay-Z:n sana painaa ja uusi albumi on edelleen merkkitapaus. Autotunea herjaava D.O.A.-single herätti närää ja puheita Jayn kalkkeutumisesta ja ties mistä, mutta epäilijät hiljenivät kuitenkin monsterisinkkujen Run This Town ja Empire State of Mindin myötä. Jay-Z:n kynä ei ole ehkä enää terävimmillään ja on selvää, että nelikymppisen multimiljonäärin ”nälkä” ei ole enää nuoruusvuosien tasolla. Toisaalta, Jay-Z on aikuistunut hiphopin parissa esimerkillisesti ja aikuistanut myös aihepiirejään ja näkökulmiaan ikäänsä ja menestystään peilaten. Muksut saattavat mussuttaa, etteivät pysty samaistumaan – mutta tämäpä ei olekaan muksuille. Blueprint 3 on aikuisen menestyjän korsi yleisilmeeltään nuorekkaan genren kekoon, korsi jolla todella on merkitystä. Tyytyväinen, ”jalat pöydällä” chillaava business-Jay on kuitenkin monin verroin parempi MC kuin hänen kenkiinsä pyrkivät räkänokat, tuottajat levyllä ovat alan huippua, vieraat hyvin valittu ja singlet huikeita – ja tuloksena Jay-Z:lle taas yksi listaykkönen sekä (todennäköinen, en ole tarkistanut) platinalevy. Ilman muuta top10 kamaa mulle 2009. Videoksi levyn tuorein, ”Young Forever” feat. Mr Hudson. Siinä teille aikuisräppiä.

5) Slaughterhouse – Slaughterhouse

Slaughterhouse. Royce da 5´9, Joe Budden, Crooked I ja Joell Ortiz. Supersylkijöitä eri puolilta Yhdysvaltoja, yhteisenä nimittäjänä huikeat skillssit ja tulo musabisneksen päähänpotkimaksi juuri suuren suosion kynnyksellä. Joka ukko räppää niin taidokkaasti, että heikompia hirvittää – ja yhteisenä rintamana herrat käyvät taistoon lyriikoiden puolesta. MC:iden päitä putoaa ja punchlinet lentävät niin, ettei sekaan meinaa oikein muuta mahtua. Tämä levy on varmasti minulla vuoden soitetuin, jos jostain sen pääsisi tarkistamaan – ja antanut ehkä eniten iloa ja sellaisia ”huhhuh”-hetkiä, joita liian harvoin nykyään räpistä saa. Kuitenkin, kundien bändidebyytti feilaa hiukan tuotantopuolella ja iskulinja-uho leimaa aihepiirinä levyä niin paljon, että levy jää yksipuoliseksi. Uskonkin, että tällä levyllä on nyt ovet avattu ja kiinnostus herätetty, seuraavalla on varmasti jo herroilla varaa vähän hengittää ja lyödä pöytään monipuolisempi paketti. Lyriikkateknisesti varmasti vuoden ykköslevy. Videoksi heitetään Microphone – siitähän tässä kuitenkin on pohjimmiltaan kysymys…

…ja huhhuijaa, on näemmä sen verran aikaa vievää puuhaa, että laitetaan nyt tämä top 5 näkyviin, jatkan sijat 6-10 pian. Ja kaikkea muutakin top sitä ja tätä 2009. hetki huilia, palataan!

-B

Ei mitään p*skaa!

Torstai, Joulukuu 10th, 2009

Te-RR-ve!

Nyt on possut ja varmaan elefantitkin selätetty ja ukko on taas terveiden kirjoissa. Tsemppiä vaan kaikille sairastaville – tuntuu että varmaan joka toinen tallustaa juuri nyt kipeänä! Pakko haippaa yhtä Suomi-musan siisteimmistä perinteistä, nimittäin Rähinä Liveä. Viime viikonloppuna vuosittainen RR-ilta oli ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen ja Nosturi oli molempina päivinä loppuunmyyty. Perjantaina viihdyttivät Timo Pieni Huijaus sekä Redrama ja Joniveli livebändeillä varustettuna ja lauantaina Uniikki, Fintelligens ja meikäläiset. Oli mahtava meininki ja niin paljon liekkiä ja pommia lavalla, että meinattiin pyörtyä kuumuudesta! Vaikea kuvailla meininkiä, mutta illan slogan, ”RÄHINÄ RECORDS – EI MITÄÄN PASKAA”, kuittaa kaiken nätisti. Jos missasitte, niin seuraavaa kertaa saatte odottaa taas vuoden. Tässä pari kuvaa meikä-apinoista lavalla, toivottavasti netissä on hyvää videota ja kuvaa – tähän hätään en ehtinyt penkomaan. Huomatkaa hienot, uudet MILLIONAIRE MEN – paidat! Kiitti Juspe ja Ossi! Shit’s fresh!
RR1RR2RR3silmillä0001

..ja aiheeseen sopivasti, on paikallaan haipata Rähinän pienen suuren miehen, Uniikin uunituoretta videota ”Niinku Elokuvis”, jossa vierailee suomiräpin virallinen rokkikukko Jimi ”Constantine” Pääkallo. Siisti träkki ja komea video. Muistakaa tsekata ilman muuta HD-versiona. Uniikki – Juokse Poika Juokse – kaupoissa NY!

Eihän siinä sitten muuta kuin viikonloppua kohti! Meillä keikkaryhmä suuntaa itään, Parikkalaan, jossa luvassa kaksi keikkaa, jotka viime vuoden vierailun perusteella ovat varmasti huisit! Olkaa kilttejä, tontut hiippailevat jo nurkissa – ja jos olette tosi kilttejä, tipautan teille lähipäivinä tänne mieluisan uutisPOMMIN… ;)

Peace out ja muistakaa: EI MITÄÄN PASKAA!

-B

Sielua studioon! ”Helvetin jees!”

Keskiviikko, Marraskuu 18th, 2009

Woo-oo-oooo!

Tänään valmistui yksi tulevan levyn mulle tärkeimmistä ja henkilökohtaisimmista biiseistä. Kyseessä on vahvasti omaelämäkerrallinen kappale, joka kaipasi kertosäkeeseenkin kokemuksen syvää rintaääntä. Kukapa siihen olisikaan ollut parempi, kuin Suomi-soulin kummisetä itse, Sam ”the man” Saari. Sami etsii oikeaa ääntä...Vuosien varrella ollaan ystävystytty Samin kanssa todella vahvasti, Cheekin avattua yhteistyön Kasvukipuja-levyllään. Sittemminhän Samin palveluksia on halunnut (ja myös saanut) useampikin hiphop-hemmo. Mä olen jotenkin bondannut Samin kanssa erityisen hyvin ja koko ajan on ollut selvää, että levyä ei tule ilman herra Saaren vierailua. Pääosin haluan pitää levyn vieraat melkolailla salaisuutena, mutta tämän Samin vierailun päätin vuotaa tänne blogiin. Annettiin MGI:n kanssa Samille vähän uudenlainen pala purtavaksi ja tuloksena onkin hieman jotain muuta, mitä herralta ollaan muissa rap-kollaboraatioissa saatu irti. Mulle oli suuri kunnia saada näin kokenut, kovan luokan ammattilainen mukaan projektiin! Jäi hirvittävän hyvä mieli. Huomenna homma heittääkin studiolla kokemus-prosentin osalta täysin häränpyllyä, kun studioon saapuu aivan eri sukupolven edustaja. Tämä homma pidetään salaisuutena – ainakin huomiseen asti..jännitetään, miten saadaan nuori kyky valjastettua raidalle! Ohessa vähän Brädi/Saari/MGI-session kuvasatoa! Huomatkaa Saaren asiaankuuluva E.L.A. & The Band -paita ja tiukka Soul-tatska! Toimii, faija, toimii! ”Helvetin jees!”
-Brädi

Fiiliksellä!

Fiiliksellä!

M-Eazy & Sam Sheezy

M-Eazy & Sam Sheezy

Sam & Brad - Like Father, Like Son

Sam & Brad - Like Father, Like Son

Haippia…

Torstai, Marraskuu 12th, 2009

Morrrrjess!

Nyt joutuu vähän haippaamaan, hyppäsi nimittäin verkkokalvoille tänään internetin ihmeellisestä maailmasta kaksi kivenkovaa videota kivenkovilta jätkiltä. Tässä ensimmäisessä ehkä maailman coolein äijä, Travis Barker, kannuttaa ilmoille taas kerran onnistuneen rumpuremixin, tällä kertaa vuoden kovimmasta possebiisistä, Forever, jossa asialla Drake, Kanye West, Lil Wayne ja Eminem (joka vie homman kuin namun lapselta). Mä olen viihdyttynyt näistä Travisin remixeistä joka kerta ja tämä uusinkin on täyttä dimangia!

..tässä toisessa on virallisten albumien tasolla pari vuotta hiljaa ollut Houston-suosikkini, Chamillionaire, jonka uutta levyä, nimeltä Venom, povataan ilmestyväksi ensi vuoden helmikuussa. Tämä biisi kulkee nimellä Good Morning ja videossa irvaillaan Chamillionairelle tuttuun tapaan rap-kliseille ja industry-meiningille. Chamillionaire on aina pitänyt tyylikkäästi matalaa profiilia ja antaa musiikin puhua puolestaan. Hieno äijä, sanon minä. Videosta kiitokset loistavalle onsmash.comille, josta meikämanne pääasiassa bongailee uusimmat videot.

Itselläni vähän uhkailee kipeä olo ja huomenna pitäisi taas suunnata Cheekin, TS:n ja DJ Luoman kanssa tien päälle, tällä kertaa viikonlopun ohjelmassa Salo ja Lapua. Meininki on varmasti kova – ja kova pitää ollakin jos meinaa päihittää viime viikonlopun Köyliön keikan, jossa n. 1200 ihmistä toivat aikamoisen tunnelman!

Köyliö rocks!

Köyliö rocks!

Huikeeta viikonloppua sitten vain kaikille!

-Brädi

BRRRRRÄDI!!!

Torstai, Marraskuu 5th, 2009

Morjens!

Luet nyt Brädin blogia. Hienoa! Mutta mistä oikein on kysymys?

Brädi, eli allekirjoittanut, on pitkän linjan rap-artisti Suomen Chicagosta, eli Lahdesta. Saatat tuntea meikämannen monista yhteyksistä, mutta todennäköisimmin 90-luvun lopussa toimintansa aloittaneesta 5th Element -ryhmästä ja Herrasmiesliiga-yhtyeestä, jossa vaikuttavat lisäkseni myös TS ja Cheek. Olen vuosien varrella pyrkinyt tekemään runsaasti yhteistyötä useiden kollegojen kanssa ja sitä kautta päätynyt myös vierailemaan lukuisten suomalaisten artistien julkaisuilla. Vaikka aktiivisia vuosia maamme hiphop-kentällä on takanani jo yli kymmenen, en ole koskaan julkaissut virallista sooloalbumia. Nyt se hetki alkaa kuitenkin viimein olla käsillä. Viimeiset kaksi vuotta olemme Cheekin ja Herrasmiesliigan kanssa kiertäneet Suomea murhaavaa keikkatahtia, 2008 ja 2009 -vuosien yhteisen keikkamäärän ylittäessä pitkälti 300 kpl. Tällä tahdilla kiertäessä kotonaolopäivät ovat harvinaista herkkua ja oman materiaalin luominen, saati sitten sen nauhoittaminen jne. on ollut todella hankalaa. Kuitenkin, jo 5th Element-ajoilta tutun ja sittemmin maailmallakin mainetta niittäneen tuottajaystäväni, MGI:n, kanssa olemme sinnikkäästi pyrkineet saamaan Brädi-levyä vähä vähältä eteenpäin ja tätä kirjoittaessani olemme jo projektissa pitkällä. Albumini tulee olemaan täysin MGI:n tuotantoa ja vierailijoina on mukava kattaus ystäviäni/kollegojani vuosien varrelta.

Tässä blogissa tulen kertomaan teille lukijoille albumiprosessin etenemisestä ja yleisesti kuulumisistani sooloartistina ja Herrasmiesliigan jäsenenä. Luvassa on varmasti koomisia keikkakommelluksia, kuvamateriaalia, vinkkejä päivän kuumimmista biiseistä, musiikkivideoista  ja mistä villityksestä milloinkin, joka Brädille on kirjoitushetken ”kova juttu” . Sooloura ja bloggaaminen ovat molemmat meikäläiselle uusia ja mielenkiintoisia asioita, toivottavasti Sinua kiinnostaa seurata molempia! Meininki on varmasti ”HARD”, niinkuin Rihannalla ja Young Jeezyllä tässä:

Tästä se lähtee!

-Brädi