Kirjoitukset ‘Herrasmiesliiga’ Kategoriassa

Studiosessiota MMEN-mestoilla

Sunnuntai, Joulukuu 20th, 2009

Morrrrrjes-ta!

Se on kuulkaas sillälailla, että vuoden keikat ovat sitten paketissa! 160 kertaa rokattu, huhhei! Fiilis on kieltämättä huikea. Jottei kuitenkaan ihan vielä erehdyttäisi lomailemaan, ajeltiin vielä Tampereelle, Millionaire Menin studiolle, purkittamaan Herrasmiesliigan vuotuinen uudenvuoden biisi! ”Ei Pahalla Mut Tahallaan 2010″ tärähtää kuultavaksenne taas uudenvuodenaattona ja meininki on yhtä nöyrä kuin aina… ;) Tässä suoraan puhelimesta studiotonttuilua..

-B

Radioooo ja televisiooooo…

Perjantai, Joulukuu 18th, 2009

Rapapam-pam!

Pääsi käymään niin, että meikämanneja on nyt riepoteltu jos jonkinnäköisiin ”vuoden viimeisiin” spektaakkeleihin, sinne sun tänne, tällä viikolla – eikä olla edes viikonlopussa vielä. Keskiviikkona, 16.12. saimme kunnian päättää Cheekin ja Liigan voimin radio NRJ:n kuukausittaisen ”Illan Live” -artistiputken. NRJ:llä ovat tehneet hienoa työtä Ridanpään Jussin johdolla meidän – ja ylipäänsä suomalaisen hiphopin eteen, joten kyseessä oli eräänlainen kunniatehtävä. Keikka sinänsä erosi meidän normimeiningistämme aika paljon, pikkuriikkisessä tilassa esiinnyttiin ja meininki oli lähempänä hilpeää cocktail-tilaisuutta kuin hikistä klubikeikkaa. En tiedä, miltä maininki kuulosti radioitse, mutta NRJ:n sivuilla on nähtävillä pientä videopätkää, ne löytyivät ainakin tätä kirjoittaessani TÄSTÄ ja TÄSTÄ. Kiitoksia tosiaan NRJ:n väelle keskiviikosta ja koko vuodesta – 2010 tulee varmasti NRJ:nkin kanssa olemaan meidän leirin osalta huisi!

Tänään torstaina, 17.12. olimme sitten toisen median vieraana, eli telkkarihommissa. Käväisimme MTV3:n studioilla vierailemassa lahtelaislähtöisen (!!!!) sisarusparin, Krisse ja Eppu Salmisen ”Ne Salmiset” ohjelman vuoden päättävässä joulujaksossa. Vetäisimme studioyleisölle Cheekin ja DJ Luoman kanssa ”Jos Mä Oisin Sä” ja turistiin muiden vieraiden kanssa mukavia. Lähdimme melko pian oman osuutemme jälkeen, joten en osaa sanoa, mitä muu vieraskatras teki, mutta kova liuta oli väkeä joulupukki-asuisesta Leppilammen Mikosta vanhempiin viihdealan veteraaneihin. Pakko myöntää, että oli hauska istua takahuoneessa kahvilla ja munkilla Sleepy Sleepers/Leningrad Cowboys- Mato Valtosen ja imitaattori/koomikko Juha Laitilan läpänheittoa kuunnellen – mutta eniten meikäläistä lämmitti legendaarisen Hurriganes-vokalisti/rumpali Remu Aaltosen tapaaminen. Rokki(k)ukko pyörii edelleen jäätävällä karismalla ja huuli lentää todella railakkaasti. Jouduin fanittamaan reilusti ja otin kaverikuvan, haha!

Remu & Brädi

Remu & Brädi

Ylipäänsä, oli tosi mielenkiintoista tsekkailla ohjelman tekoa kulisseissa. Kiva kokemus! Kyseinen Ne Salmiset -jakso lähetetään MTV3-kanavalta ensi lauantaina, 19.12. klo. 20.00, että siitä vain hulinaa katsastamaan! Meillä jatkuu viikko-ohjelma myös lauantaina, jolloin keikkavuotemme 2009 päättyy Kouvolan Amarilloon, joka on taatusti tupaten täynnä. Siitä suuntaamme ansaitulle joululomalle, joka jatkuu 08.01.2010 asti. Palailen kyllä blogiin vielä ennen aattoa, joten ei nyt vielä jouluja toivotella…laitetaan ISO vaihde silmään ja otetaan joulu-loppukiri, teemabiisinä tietysti jo blogin alussa haippaamani ”HARD”, josta nyt viimeinkin on sitten video. Se näyttää tältä:

Se on morrrrjens – ja railakasta viikonloppua ja joulutohinaa!

-BRRRRRRRRRRRRRRRädi

Juelz! Iyaz! Jezzööör!

Tiistai, Joulukuu 15th, 2009

Körökörö!

Ajattelin ilahduttaa jengiä muutamalla kräkillä videolla/biisillä, mitä tässä on nyt tullut paukutettua. Mieli on hyvä joulun (ja loman) lähestyessä ja hommaa tahdittavat hyvän meiningin biisit. Liitoksissaan natisevan Diplomatsin tunnetuksi tekemä Juelz Santana alkaa viimein lähestyä odotettua, kolmatta sooloaan, oltuaan pahassa julkaisublokissa sisäisten label-riitojen takia. Ihan viikon sisään on kuitenkin ilmestynyt kaksi sinkkua/videota, joista ensimmäinen, ”Mixin’ Up The Medicine” kosiskelee vanhempia faneja ja ruffimpaa katudiggaria, ja jälkimmäinen on varma teini/tyttöhitti Chris Brownin kanssa – se kantaa nimeä ”Back to the Crib”. Juelz on aina lukeutunut suuriin suosikkeihini ja mies tuntuu vain paranevan ”vanhetessaan”. Odotan levyä todella paljon!


Toinen viime aikojen kova ilmiö meikäläiselle on ollut tuottajavelho JR Rotemin lafkan, Beluga Heightsin, tuoreet kokkaukset. Rotemhan on esitellyt maailmalle jo ennestään hittiautomaatti Sean Kingstonin ja nyt ovat hirveässä nosteessa herrat Jason DeRulo, sekä Sean Kingstonin oma signaus, Neitsytsaarilta ponnistava Iyaz. DeRulo on ehtinyt jo olemaan Billboardin ykkösenä ja taitaa Iyazkin pommitella vahvasti kärkisijoja. Hirveitä hittejä kaikki tyynni. Jenkeissä puhutaan jo uudesta tyylisuunnasta ”Island Pop”, johtuen kundien Karibia-taustasta. Tarkkaan seuraaville postaamani videot ovat jo ”vanhoja”, biisien soitua jo kesällä, mutta itse olen bongannut nämä vasta hiljattain – videoineen päivineen. Jos joku ihmettelee, niin ei ole mikään salaisuus, että meikäläisellä on huikea heikko kohta r&b-popille. Joka tapauksessa, tässä Jason DeRulon ”Whatcha Say” sekä Iyazin ”Replay”. Molemmissa todella mahtava tuotanto JR Rotemilta ja ehkä vuoden tarttuvimmat kertsit. Huh! Kiitos videoista kuuluu taas Onsmashille!

Eikös olleet kovia, hä? Näille suuren maailman videoille saataneen pian seuraa meikäläistenkin tallista, sillä Cheekiltä tipahtaa ensi vuoden puolella vielä kolmas video JHT-levyn puitteissa, tällä kertaa luvassa on pätkää suositusta Viihdyttäjä-bängeristä! Cheekin ja Liigan kanssa mennään vielä tämä viikko täysillä, kunnes alkaa ansaittu loma. Huomenna keskiviikkona NRJ:n illan Live, torstaina Ne Salmiset-ohjelman vierailu ja lauantaina Kouvolan Amarillo, joka viimeksi kaatui meistä riippumattomaan tekniseen vikaan, Kouvolassa siis varmasti odotetaan kaksin verroin nälkäisinä!
Oma, Brädi-projekti on mennyt hyvää vauhtia eteenpäin, biisejä on kertynyt MGI:n studion suojissa jo hyvä liuta, mutta lisää tehdään hiki hatussa – mieluummin liikaa kuin liian vähän, eikös! Olen tosi tyytyväinen träkkeihin ja mielettömän ylpeä toistaiseksi vierailemassa käyneiden artistien suorituksista. Mahtavaa duunia – hienoja tyyppejä olen saanut mukaan! Virallisia, julkaisupuolen uutisiakin on luvassa, mutta pidetään jännitystä vielä joulun yli, hahaaaa!

Palailen taas pian, palleroiseni!

-BRRRRRRR

Sängyn pohjalta…

Tiistai, Joulukuu 1st, 2009

Prrrräp!

Kirjoittelen täältä sairasvuoteelta, jos nyt sen verran jaksaisi heilua pystyssä. Teitä tuskin kiinnostaa, mutta olen tässä pari päivää oksennellut raivoisasti ja kuume heiluu tuolla 39:n tietämissä..voin kertoa, että ei ole ihan kauhean herkku olotila. Viikonloppuna edessä tosi tärkeät keikat, ennenkaikkea Rähinä Live Nosturissa, johon soisi ukon olevan taas pelikunnossa. Pitäkää peukkuja!
Viime viikonloppuna olin vähän huonosti koneen äärellä, joten nyt vähän siitä. Perjantaina esiinnyimme vanhassa kotiluolassamme Lahdessa, Hämeenkatu 16:ssa, jossa olen ehtinyt asioimaan peräti neljän yökerhon aikana. Junnuna Club 16, sitten Domino, sitten Lemon, sitten meidän porukalle erittäin rakas Nightclub Diva ja nyt Love Hotel. Hassua kuinka aika rientää. Lahti on edelleen meidän kotikaupunkimme, vaikka itse olenkin viimeinen keikkaryhmän Lahdessa asuja, ja näin ollen lataus meillä vetää vanhassa kantapaikassa ystäville ja Lahden diggareille, oli suuri. Meidän odotuksiimme vastattiinkin upeasti, Love Hotel pullisteli 950 ihmisestä, jotka olivat ikimuistoisesti mukana. Itse lasken keikan kuluvan vuoden parhaisiin ilman muuta, vieläkin on hyvä mieli. Luvassa on videomateriaalia ja kuvia, heittelen tänne kun saan haltuun! Kiitos kaikille, jotka olivat mukana!

Lauantaina muu ryhmä jatkoi kauas Kaustisille, jossa kuulemma oli myös ollut mukavaa, itse en tähän reissuun päässyt, sillä sain kunniatehtävän. Vanha ystäväni Jukka pyysi minua toisen lapsensa kummiksi ja ristiäisiä vietettiin nyt viikonloppuna. Otin toki tehtävän vastaan ylpeänä ja keikka sai nyt jäädä ristiäisjuhlien tieltä. Saksalais-suomalaisen isän ja karibian-ranskalaisen äidin pienokainen sai nimekseen Julian – tuuheatukkainen tulokas näyttää tältä:

The Future

The Future

Tämän kaverin kasvattamisessa sitä nyt pitäisi olla apuna. Se on ainakin varma, että jos isästä ja kummisedästä on kiinni, niin koripalloharjoitukset kutsuvat heti kun on mahdollista, hehheh! Oli tosi mukava viettää päivä Julianin perheen kanssa ja saimme samalla myös tyttöystäväni kanssa tuiki tärkeää yhteistä aikaa kiireiden keskellä. Erittäin mukava viikonloppu, ikävä että maanantai toi mukanaan tämän kamalan taudin ja olon…YÄK!

Jotain musavideotahan tähän pitäisi pistää..ja olisikohan nyt sen paikka, että kehotan teitä tutustumaan herraan nimeltä Kid Daytona, jonka uusi albumi Come Fly With Me tulee päätymään meikäläisen vuoden top 10:een, kun ne tuossa vuoden lopussa tänne listaan. Tässä ensin fiilistelyä featuring Bun B (Air Born) ja sitten bileet pystyssä Kardinal Offishallin kanssa (Contact!). Jälkimmäisessä taitavat pojat olla töissä paikallisessa Pointguardissa… ;)

Mukavaa viikkoa, kirjoittelen taas pian!

-B

P.S. MUISTAKAA CHEEK – JARE HENRIK TIIHONEN -DVD – KAUPOISSA NYT!!!!!

Uusi viikko, uudet jorinat!

Maanantai, Marraskuu 16th, 2009

Hilirimpsis!

Viikonloppu on taas takana ja arkeen paluu ei lähtenyt meikämandoliinolla oikein yhtään. Viikonloppu oli taas tosi rankka, kovat keikat, mutta ennenkaikkea raastava määrä puuduttavaa kilometrien nielentää. Sunnuntaina kun matkustaa pää jumissa kotiin koko päivän, niin unta riittäisi kotona varmasti tiistai-aamulle saakka – nää maanantait vois muutenkin skipata tyystin. Toki on aina mukava palata Pointguardin askareisiin, mutta tänään oli kyllä tosi vaikeata. Tuntui, että ulkona oli koko päivän mustaa kuin yöllä, ja muutenkin oli jotenkin raskas työviikon avaus. Onneksi kauppa sentään kävi!
Päivää piristi innokas, paikallinen räppäriremmi Ossi Goldbergin johdolla. Ossi on tuttu poika jo vuosien takaa ja meikäläistä lämmitti, että miekkonen on pyöräyttänyt kumppaneineen plätyn, joka kantaa itsevarmasti nimeä ”Kräkkiä”. Otin toki levyä meille Pointguardiin myyntiin, hintaa on vaivaiset 5€ ja kansi näyttää tältä:

Kräkkiä

Kräkkiä

..jos poikain meno kiinnostaa, herrojen studiopäiväkirjaa voi lueskella täällä. Itselleni tuli tuotoksesta hyvä mieli, Ossi on mennyt hirveästi eteenpäin ja on hienoa saada uutta, LAHTELAISTA kuunneltavaa. Toivotan pojille rutkasti onnea matkaan!

Alussa kun jo keikkailusta höpötin ja Salonreissusta pikaisesti postasinkin, kerrotaan nyt Lapuastakin hiukan. Nykäisimme kaksi keikkaa Q-Barissa, alkuillasta ikärajattomasti ja yöllä sitten aikuisille. Muksuveto toimi hyvänä avauksena ja tenavat olivat tyytyväisiä, varsinkin Cheekin urhean nimmarisavotan jälkeen. Yöllä olikin sitten meno POHOJALAASEEN tapaan niinsanotusti poissa koukusta. En tiedä, mitä ollaan tehty, mutta Pohjanmaa kohtelee meitä kyllä tosi hyvin. Q-Bar oli pullollaan ja jengi äärimmäisen hyvin messissä. Itsestäni tuntui ihan yhdeltä parhaimmista vedoista hetkeen – siis ihan oman suorituksenkin puitteissa, oli jotenkin tosi kiva rokata. Illan päätteeksi juhlistimme sitten oivan DJ:mme, Luoman, 25-vuotis-syntymäpäivää ja sehän nyt tietenkin oli kivaa! 25 ei ole vielä kauhean paljon, mutta tällä tahdilla alkaa Luomassa selkeesti kilometrit vähän näkymään naamassa, tämä kuva Q-Barin bäkkäriltä puhuu omaa, korutonta kieltään:

DJ Luoma @ Q-Bar

DJ Luoma @ Q-Bar

Huomenna onkin sitten tiistai ja illalla luvassa taas tuhdit NBA 2K-väännöt! Siitä tuli mieleeni, että pitää oikein tännekin laittaa maininta Milwaukee Bucksin vain 20-vuotiaan tulokastakamiehen, Brandon Jenningsin, käsittämättömästä 55 pisteen rykäisystä viikonloppuna Golden Statea vastaan. Pikku tättähäärä nykäisi mm. päätähuimaavat 29 pistettä pelkästään kolmannen jakson aikana!!! HUH!!! Tässä pientä koostetta:

Siinä sitä viikon avauskirjoitus taitaakin sitten olla. Nättiä viikkoa kaikille, palailen tänne taas pian!

-Brädi