Archive for Marraskuu, 2009

Tiistaitouhuja…

Keskiviikko, Marraskuu 11th, 2009

Aye!

Harjoitellaan nyt tätä blogin pitoa ja totutellaan…Tiistait nimittäin on usein tosi kivoja päiviä! On ne! Mulla on nimittäin viime aikoina ollut tosi usein tiistaina studiopäivä ja niin oli tänäänkin. Oikeastaan tänään oli studioaamu- tai aamupäivä, sillä mulla ei ollut ohjelmassa kuin yhden säkeistön nauhoittaminen. Vieraaksi piti tulla yksi kovan luokan vanha tekijä, mutta kyseisen herran lapsen sairastuminen esti featin nauhoitukset tältä päivältä. Harmi toki, mutta uusi päivä on jo varattu vierailulle! Itse sain kuitenkin syljettyä säkeistöni ja olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Voi olla, että siinä valmistui juuri sinun suosikkibiisisi levyltä, ei sitä ikinä tiedä!
Allaolevassa kuvassa meikämanne pähkäilee MGI:n mestoilla tuoretta sessiota ruudulta ja fiilistelee. Harmi kun kuvasta ei kuulu kyseinen biisi, hahaa…

On se jännää.

On se jännää.

Niin tosiaan, tiistait on touhua täynnä. Studiolta painelin Pointguardille hommiin, siellä mun apupojat punnersivat hiki päässä uutta vaatelastia esille. Komeata oli kama, kannattaa katsella iso uusi päivitys loppuviikosta/ensi viikon alusta, Pointguardin verkkokaupasta, www.pointguard.fi .
Kuuden jälkeen painelinkin sitten kotiin ja sieltä lumimyrskyyn lenkille, aina niin haastaville Radiomäen kukkuloille, ja ehdin juuri ja juuri kotiin viikon kohokohtaa varten! Jos joku ei tiedä, niin nyt tietää! Tiistaisin nimittäin pelaan hyvää ystävääni, Lari ”Tatti” Lyytikäistä vastaan veriset kamppailut maailman parasta koripallopeliä, NBA 2K10:a, PS3:lla. Huhhuh, voiko koripallonarkkaria enää paremmin helliä? Olen pelannut vastaavia pelejä peukut ruvella jo 90-luvun puolelta asti, enkä koskaan ole nähnyt vastaavaa. Tatin kanssa haetaan nimenomaan realismia ja mahdollisimman autenttisia tilastoja jne – 2K10 on kyllä todellinen helmi siihen tarkoitukseen! Pelasimme taas todella tasapäisesti neljä ottelua, molemmat voittivat kaksi per nenä. Tänä vuonna peli on luistanut parhaiten Orlando Magicilla ja Denver Nuggetsilla, tänään tosin koitin Oklahoma City Thunderia, Utah Jazzia, Atlanta Hawksia ja mestari-Lakersia. Nyt on kyllä silmät niin ristissä, että pitää ottaa unta palloon, palataan taas….tässä vielä NBA 2K10:n kansi, niin tiedätte ostaa, jos ymmärrätte hyvän päälle:

Jumaluutta.

Jumaluutta.

-Br-brr-brrädi!

CHEEK-DVD KAUPOISSA 19.11.2009!

Maanantai, Marraskuu 9th, 2009

Terrrve!

Nyt on mahtava meininki tuloillaan! Cheekin ”Jare Henrik Tiihonen” -DVD on viimein kaupoissa 19.11.09. Kauan odotetulla ja Suomiräp-mittapuulla lähes historiallisella DVD-julkaisulla on mukana koko Tavastian kultajuhlakeikka, 5.1 äänin ja ammattilaisten kuvaamana. Mukana on myös kurkistus kulissien taakse, eli dokumentti uusimman albumin synnystä ja kiertueen keikoista. Lisähöysteenä DVD:llä on Cheekin 6 viimeisintä musiikkivideota + extramateriaalia.

Varaa omasi heti TÄÄLTÄ!

BRRRRRÄDI!!!

Torstai, Marraskuu 5th, 2009

Morjens!

Luet nyt Brädin blogia. Hienoa! Mutta mistä oikein on kysymys?

Brädi, eli allekirjoittanut, on pitkän linjan rap-artisti Suomen Chicagosta, eli Lahdesta. Saatat tuntea meikämannen monista yhteyksistä, mutta todennäköisimmin 90-luvun lopussa toimintansa aloittaneesta 5th Element -ryhmästä ja Herrasmiesliiga-yhtyeestä, jossa vaikuttavat lisäkseni myös TS ja Cheek. Olen vuosien varrella pyrkinyt tekemään runsaasti yhteistyötä useiden kollegojen kanssa ja sitä kautta päätynyt myös vierailemaan lukuisten suomalaisten artistien julkaisuilla. Vaikka aktiivisia vuosia maamme hiphop-kentällä on takanani jo yli kymmenen, en ole koskaan julkaissut virallista sooloalbumia. Nyt se hetki alkaa kuitenkin viimein olla käsillä. Viimeiset kaksi vuotta olemme Cheekin ja Herrasmiesliigan kanssa kiertäneet Suomea murhaavaa keikkatahtia, 2008 ja 2009 -vuosien yhteisen keikkamäärän ylittäessä pitkälti 300 kpl. Tällä tahdilla kiertäessä kotonaolopäivät ovat harvinaista herkkua ja oman materiaalin luominen, saati sitten sen nauhoittaminen jne. on ollut todella hankalaa. Kuitenkin, jo 5th Element-ajoilta tutun ja sittemmin maailmallakin mainetta niittäneen tuottajaystäväni, MGI:n, kanssa olemme sinnikkäästi pyrkineet saamaan Brädi-levyä vähä vähältä eteenpäin ja tätä kirjoittaessani olemme jo projektissa pitkällä. Albumini tulee olemaan täysin MGI:n tuotantoa ja vierailijoina on mukava kattaus ystäviäni/kollegojani vuosien varrelta.

Tässä blogissa tulen kertomaan teille lukijoille albumiprosessin etenemisestä ja yleisesti kuulumisistani sooloartistina ja Herrasmiesliigan jäsenenä. Luvassa on varmasti koomisia keikkakommelluksia, kuvamateriaalia, vinkkejä päivän kuumimmista biiseistä, musiikkivideoista  ja mistä villityksestä milloinkin, joka Brädille on kirjoitushetken ”kova juttu” . Sooloura ja bloggaaminen ovat molemmat meikäläiselle uusia ja mielenkiintoisia asioita, toivottavasti Sinua kiinnostaa seurata molempia! Meininki on varmasti ”HARD”, niinkuin Rihannalla ja Young Jeezyllä tässä:

Tästä se lähtee!

-Brädi